maanantai 29. syyskuuta 2014

Ontelolaatat paikoillaan

Viime perjantaina näytti tältä:

 
Ontelolaatat olivat puolen päivän jälkeen maanantaina nopeasti paikoillaan. Maisema oli muuttunut melkoisesti kertaheitolla. Pääsimme lähes yläkerran lattiatasolla ihmettelemään tulevaa maisemaa. Muuten kaikki oli sujunut mallikkaasti mutta Parman tehtaalta jälkitilauksena tilattu ontelolaatta oli jäänyt pois kuljetuksesta. Nopea soitto Parmalle ja näillä näkymin puuttuva ontelolaatta saadaan jo huomisaamuksi raksalle ennen onteloiden saumavalua.

Näkymät maanantaina tontilla, talon ontelolaatat paikoillaan:






näkymä tulevan olohuoneen kohdalta


ontelolaatat paikoillaan, vain yksi puuttuu....

Viikonlopun työleiri

Kävimme perjantaina tontilla töiden jälkeen katsomassa tilannetta, varoitus voimakkaasta tuulesta koski myös Naantalia. Tarkoitus oli tarkistaa että tontilla olevat eristelevyt pysyvät myrskyssä paikoillaan. Tuulensuunta oli kääntynyt lounaaseen eikä iskenyt enää kovin pahasti tontille, kaikki näytti olevan ok.

Ulkona mylvi koko perjantai-illan varsinainen syysmyrsky. Mietin yöllä valvoessani mitä tontilla mahtaa tapahtua, ja pysyykö tontin takaseinä kasassa. Salaojien ja saven kanssa meillä on ollut puuhaa ihan riittämiin, ja kuulosti siltä että lisää olisi luvassa.

Lauantai tontilla oli uskomattoman seesteinen, aurinko paistoi vaikka hieman tuulinen päivä olikin. Siivosimme irtoroskia, ja teimme mittauksia alkuviikon bitumointeja varten.

Sunnuntaina lapioimme ensin alas tippuneet savet suodatinkankaan päältä. Kaivoimme talon takaosan salaojat esiin, pesimme putket puhtaaksi savesta juuriharjan ja veden kanssa. Sen jälkeen kannoimme Miehen kanssa ämpäritolkulla uutta puhdasta soraa salaojien päälle ja lopuksi peitimme alueen uudestaan suodatinkankaalla. Sunnuntain puuhasteluun kului 5 tuntia, puolikuntoisena se tuntui kyllä ikuisuudelta. Tulisipa se hetki jolloin takaosan ulkopuoliset täytöt on tehty, pitää kuitenkin vielä hetki malttaa. Kattavan miehet tulevat tiistaina tekemään liuostuksen seinään ja keskiviikkona saadaan bitumit hitsattua kiiini. Sen jälkeen toivottavasti saadaan sepelitäytöt kuntooon, Hirvensalon Maanrakennus on todella odotettu vieras tontilla!

lapio, harja ja vesiletku



Työväline


Raksakoira

Pesty salaoja ja uudet sorat

Jälkiviisaus on parasta viisautta sanotaan! Tässä tapauksessa se kyllä pitää paikkansa, takaosa olisi pitänyt heti kattaa suodatinkankaalla, ja joka kerta kun rinne on romahtanut olisi pitänyt käydä lapioimassa savet sieltä samantien pois. Ja ehkäpä olisi ollut mahdollista myös tukea rinne jotenkin.

Tässä on käynyt toteen myös sanonta "Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis", sen verran monta tuntia ja hikipisaraa tuohon talon takaosan kanssa riehumiseen on kulunut.

WE ROCK -tiimi hommissa

lauantai 27. syyskuuta 2014

Tämän viikon "kotitehtävät"

Rakennusprojekti ei kysele ollaanko flunssassa vai ei,  asioita on ollut pakko viedä eteenpän voinnista huolimatta.

Tällä viikolla saimme kattoasennustarjousten vertailut tehtyä, valitsimme katontekijäksi Naantalilaisen A-Rakennus Niemelän. Lammin toimituspaketti pitää sisällään Ruukki Classic peltikatemateriaalin, kattoturvatuotteet ja asennus jäi meidän kontollemme.

Domuksen ikkunat ja Kaskipuun ovet tulevat myös Lammin paketissa. Ikkunoiden asennuksen nostoineen saimme sovittua tällä viikolla, sekin asia siis liikahti eteenpäin.

Viime viikon yllätyksena tuli se että meidän piti hankkia autokatokseen L-palkki päätykolmiota kannattamaan. Kukaan ei kertonut koska palkki pitää tilata, emmekä sitä itsekään tienneet. Nyt katos odottelee sinkittyä palkkia toimitusajan vuoksi reilun viikon.

Eniten huolta aiheutti tuo katon asennus, talo pitää saada mahdollisimman nopeasti säältä suojaan. Tosi hieno juttu että se asia on nyt kunnossa!

Lauantai-päivän ratoksi lähdemme nyt parketteja ihmettelemään ja tontille pientä siivousta tekemään!


tiistai 23. syyskuuta 2014

Ontelolaattojen asennus aikaistuu

Mies kävi tänään vastaavan mestarin kanssa tontilla miettimässä ulkopuolisten täyttöjen, vedeneristyksen sekä muiden töiden aikatauluttamista. Käynnillä selvisi että ontelolaatat tulevat päivää aiemmin kuin mitä luultiin, eli jo maanantaina 29.9. Ontelolaattojen saumat päästään siis näillä näkymin valamaan 30. päivä.

Minä jatkan flunssapotilaana, oli mukava kuulla tontilta hyviä uutisia, tosin takaseinä on eilisen sateen jäljiltä kuulema romahtanut lisää. Onneksi mies ei ottanut siitä kuvaa, ei masenna niin kovasti kun ei ole nähnyt miltä seinämä näyttää. Sitä vaan toivoo kuivia syyspäiviä, mahdollisimman nopeasti tapahtuvaa ulkopuolisten täyttöjen tekoa ja bitumimiesten vierailua.


maanantai 22. syyskuuta 2014

Perjantai-iltana raksalla

Tältä tontilla näytti viime perjantai-iltana. Kolmas valu on vuorossa tulevana keskiviikkona, ontelot asennetaan 30.9. ja sen jälkeen päästään alakekerran pohjaviemärin ja lattioden kimppuun.
Lisää kirjoittelua luvassa kun syysflunssa vähän hellittää.

Autokatos, talo ja raksamies

Maisemaa vähän ylempää rinteestä

Takaseinämän sortumia

torstai 18. syyskuuta 2014

Hupipala viikonlopuksi!

Emäntä ja isäntä touhuavat kovasti kaikkien rakennuspapereiden kimpussa. Päätin vähän auttaa roskiksessa ja työpöydällä olevien papereiden kanssa...



Silppuri mallia kääpiösnautseri

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kodinhoitohuoneen, kylpyhuoneen ja wc:n suunnittelua

Keittiönhän tilasimme Puustellilta jo hyvissä ajoin keväällä.
Nyt syksyllä jatkoimme Turun Puustellin Villen kanssa kodinhoitohuoneen, kylpyhuoneen sekä wc:n suunnittelua. Keväällä keittiön suunnittelu oli vienyt paljon aikaa ja energiaa, muiden tilojen suunnitteluun ei ehkä olisi samaan syssyyn jaksanut panostaa. Tauko suunnittelun suhteen oli tehnyt hyvää, nyt työ tuntui mukavalta ja helpolta kesän tauon jälkeen.
Kodinhoitohuoneen suunnittelu lähti liikkeelle arkkitehdin kuvien pohjalta. Kodinhoitohuoneeseen tultaessa heti oikealle jää koiranpesupiste hanoineen. Koiranomistajat tietävät kuinka usein koiran jalkoja saa olla pesemässä, halusimme mahdollisimman käytännöllisen ja hyvän pesupisteen koiraa varten.

Pyykinpesukone nostettiin lattian rajasta korkeammalle kaapistoon, edestä täytettävän koneen käyttö helpottuu huomattavasti ja ergonomia paranee.
Monella Lapin reissulla on tutuksi tullut kuivauskaappi, sellainen päätettiin hankkia tulevaan taloon. Märkiä ulkoiluvaatteita, koiran kuivauspyyhkeitä ja jalkineita syksyllä ja talvella riittää yllin kyllin. Kuivausrumpua emme ole kaivanneet, mutta tuo kaappi on kyllä ihan huippu, siellä voi tietenkin kuivata myös pyykkiä niin halutessaan.
Alakertaan meille tulee kodinhoitohuoneen lisäksi wc ja yläkertaan kylpyhuone suihkuineen ja wc-varusteluineen.
Ajatuksena meillä on jatkaa samaa tyyliä kuin keittiössä, valkoista, selkeää ja melko huomaamattomilla vetimillä. Kodinhoitohuoneen tasoksi suunnitellaan harmaata laminaattitasoa rosterireunuksella. Saimme ensimmäiset suunnitelmat ja tarjoukset Puustellista, nyt pohdinnan alla on ovatko ensimmäiset suunnitelmat heti "Ne oikeat, vai tarvitseeko jotain vielä muuttaa?
KHH korkeakiiltoiset ovet, koiranpesupiste tulee oikeaan reunaan



KHH siivous- ja liinavaatekomerot


Yläkerran kylpyhuone



Alakerran wc

tiistai 16. syyskuuta 2014

Tänään tontilla

Pyörähdimme tänään tontilla katsomassa miltä näyttää. Sähkäri oli käynyt paikalla laittamassa putkituksia paikoilleen. Putkimies oli asentanut hanakulmia, ja pystytysporukka oli kasannut telineitä talon sisälle. Seinää on noussut jo siinä määrin että telineet ovat lähiaikoina tarpeen.

Huomenna on vuorossa valu. Toivottavasti myös hajonnut nosturi saadaan kuntoon ja harkkoja saadaan nostettua taloon sisälle telineille pystyttämistä helpottamaan.

Ilta kotona tänään sujui kattourakkatarjouksia vertaillessa. Perinteisesti tarjousten sisältö poikkeaa toisistaan joten vertailu ei ole aivan helppoa, puuttuvien osien hintalappua kun ei etukäteen osaa sanoa.


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tervetuloa-osio ja pohjakuvat päivitetty!

 


Keittiö - yksi tärkeimmistä kalustevalinnoista

Tämä voi kuulostaa melko hassulta, mutta meillä oli keittiö tilattuna ennen kuin valitsimme harkkotoimittajan.

Laitamme mielellämme ruokaa yhdessä. Talon arkkitehtipiirustusten valmistuttua halusimme pian saada selville onko keittiössä riittävästi kaappitilaa ja miltä tuleva keittiö näyttäisi.
 
Keväällä alkoivat suunnittelusessiot Puuvajan, Domus-keittiöiden ja Puustellin kanssa. Olimme ystävien vinkistä päättäneet rajoittaa suunnittelun muutamaan toimijaan. Tuntien suunnittelusessiot tuntuivat puuduttavilta, jokaisen istunnon myötä omat ajatukset ja mieltymykset kuitenkin selkiytyivät. Ammattilaisilta saimme todella hyviä vinkkejä ja ajatuksia suunnittelun tueksi. Kiitos Puuvajan Annelle, Puustellin Villelle sekä Domuksen Sadulle! Kaikissa paikoissa saimme hyvää ja asiantuntevaa palvelua.
 
Keittiöstämme tulisi valkoinen avokeittiö. Työtasojen suhteen olimme pitkään kahden vaiheilla, massiivipuiset vai kiveä? Meillä on aiemmin ollut massiivipuiset työtasot, erittäin kauniit mutta kunnossapito vaati jonkin verran töitä. Päädyimme valkoisiin kivitasoihin helppouden sekä kauneuden vuoksi. Kaappien ovet ovat kiiltävät ja valkoiset, vetimet melko huomaamattomat, yläkaapeissa ei vetimiä lainkaan.

Valintamme oli Puustelli!  Valintaan vaikutti kokonaisuus; hinta, laatu, palvelu ja asiantuntemus. Puustellissa suunnittelun aikana näki heti ruudulta miltä suunnitelma näyttää ja tarjouksen sai samantien mukaan, tämä oli lisäbonus edellä mainittujen seikkojen lisäksi.
 
Alla havainnekuvat tulevasta keittiöstä, kuvasta poiketen saarekkeen liesituuletin on rosterinen.
 

perjantai 12. syyskuuta 2014

Tältä talon pitäisi näyttää valmiina

Muutama havainnekuva miltä talon pitäisi näyttää valmiina, katoksia tosin on noiden kuvien jälkeen hieman muutettu.


 
 
 

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Seinää nousee - vauhdilla

Työt etenevät vauhdilla, harkkoseinää on noussut huimasti.
Kattavan bitumimiehet olivat eilen liuostaneet autokatoksen seiniä, ja tänään on vuorossa huovan kiinnitys. Kuva alla eiliseltä illalta kun käväistiin vastaavan mestarin kanssa tontilla tarkistamassa korot, ja sen myötä bitumikäsittelyn alueita. Talo alkaa näyttää talolta, ihan huikea fiilis!
 

 


tiistai 9. syyskuuta 2014

Seinää nousee

Alla kuva eiliseltä. Seinää oli päivän aikana noussut kiitettävästi vaikka raksalla oli vain yksi mies hommissa. Tänään toivottavasti Kattavan bitumimiehet pääsevät liuostamaan autokatoksen taka- ja sivuseiniä.
Huomenna luvassa on toivottavasti bitumien sekä eristelevyjen asennusta ja seinien tekoa kahden miehen voimin. Parhaillaan sataa, toivottavasti poutaantuu huomiseksi.
 


lauantai 6. syyskuuta 2014

Harkot ilmassa

Eilen tontilla valtavan painoiset harkkolavat näyttivät kovin keveiltä taitavan nosturimiehen ja Tepun hyppysissä. Harkot siirrettiin talon sisälle odottamaan maanantaita ja pystytysporukkaa. 
Nyt työt etenevät sitä tahtia että reilun viiden viikon päästä kattomiehet pääsevät hommiin, näin Tepu arvioi aikataulua kysellessäni!
Taloa katsellessa tuo viiden viikon aikataulu tuntuu uskomattomalta, mutta tosi hienolta!

Tepu ja nosturimies

torstai 4. syyskuuta 2014

Sisäpuoliset täytöt valmistuneet

Terveiset tontilta!
Kävimme juuri pyörähtämässä tontin kautta ja samalla keräsimme hieman irtoroskia. Tänään oli talon osalta sisäpuoliset täytöt saatu tehtyä, ja näytti oikein hyvältä.
Autokatos odottelee ulkopuolen bitumikäsittelyä ja huopia, ne luvattiin Kattavalta vasta ensi viikon puoliväliin. Tuleva autokatos on täynnä Lammin puisia lavoja, roskasäkkejä ja muuta tavaraa.
Huomenna mitä ilmeisemmin pystytysporukka pääsee jatkamaan talon seinien nostoa. Homma etenee hyvien säiden vallitessa. Toivotaan vaan että kelit jatkuvat samanlaisina!
Alla kuvia tältä päivältä



 

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Iso lattialaatta ja perinteinen lattiakaivo - mission impossible?

 
Sisustusarkkitehtimme Emma Dodecosta on suunnitellut meille alakerran eteiseen, kodinhoitohuoneeseen, saunaan sekä pesuhuoneeseen isoa lattialaattaa. Olimme Lvi-suunnittelun yhteydessä aiemmin valinneet perinteiset lattiakaivot nykyisin kovin suositun Unidrainin tilalle.
 
Lattialaatan koko aiheuttaa nyt pulmia, vielä emme ole ratkaisseet miten lattiakaivo "istutetaan" isoon laattaan, ja kaadot saadaan oikeanlaiseksi. Yhtenä vaihtoehtona on tietenkin hankkia samankaltainen laatta mutta pienempää kokoa.

Jyväskylän asuntomessuilla huomasimme muutamassa kohteessa mahdollisen ratkaisun ongelmaan. Lattiakaivo on sijoitettu aivan laatan reunaan lähelle saumoja. Kuvassa näkyy miten tämä on tehty kodinhoitohuoneeseen, ja nyt mietitäänkin parhaillaan onko tämä ratkaisu käytön ja kaatojen kannalta mahdollinen kaikkiin märkätiloihin. Pohdinta ja ratkaisun etsiminen siis jatkuu, laatta on kovin kaunis joten emme haluaisi siitä luopua.

Onko sinulla tietoa tai kokemusta aiheesta? Laita viestiä tai kommentti mikäli sinulla on ratkaisu pulmaamme!




tiistai 2. syyskuuta 2014

Takkavalintaa

Meille tulee maalämpö joten takka toimii meillä lähinnä tunnelman tuojana. Takka sijoittuu olohuoneen ulkoseinälle siten, että sohvalta sekä keittiön saarekkeelta on näkymä takkaa kohden sekä merelle päin. Tosin mitään suurempaa merinäköalaa meille ei tule, meri näkyy kahden talon välistä pieneltä kaistaleelta.

Edellisessä asunnossamme oli sähkölämmitys ja takkaa lämmitettiin suurimman osaa vuotta lähes päivittäin. Joten takka meille tulisi, se oli selvää.
 
Keskityimme lämpötehokkuuden sijaan ulkonäköasioihin. Olisiko takka slammattu vai kaakelia, puulokerikolla vai ilman? Väri oli kyllä jo selvillä, tietysti valkoinen!

Tiilerin Lauri oli tyyliltään sellainen jota haimme, piipahdimme keväällä myös Raision Takka-Centerissä, heillä tosin mallisto oli juuri vaihtumassa ja esittelytakkoja oli enää muutama näytillä. Kävimme Uunisepillä katselemasssa takkoja ja otimme slammatusta takasta tarjouksen. Tämä tapahtui keväällä. Asia jäi jotenkin puolitiehen muiden rakennuskiireiden vuoksi. 

Olin jotenkin jumittunut ajatukseen slammatusta valkoisesta takasta ja puulokerikosta. Mutta niin se mieli vaan muuttuu. Jyväskylän asuntomessuilla yksi kiinnostuksen kohteista oli takat. Takkoja löytyi muutamaa eri väriä, mutta yhteistä lähes kaikille oli se, että ne olivat kaakelitakkoja. Kaakeli tuntuu olevan in ja slammaus out. Itsekin tykästyin kaakelitakkaan, ilme on jotenkin modernimpi kuitenkin.

Pyysimme uuden messutarjouksen Uunisepiltä, malli Riekko, valkoinen kaakelitakka nostoluukulla, etulasilla sekä kevythormilla. Ja kun hinnasta päästiin yhteisymmärrykseen niin teimme kaupat. Takka tulee nyt asennettuna hormeineen päivineen, ainakin on takuuasiat selvät mikäli jotain ongelmia takan tai hormin kanssa tulisi, sama taho myy takan ja hoitaa asennuksen.

Tälläinen meille tulee, nostoluukulla tosin:


Uunisepät: Riekko funkkistakka
 

Tontti on liian pieni, vai onko?

Ahdastako? No hieman pukkaa olemaan...
Kaivinkonekuljettaja on ollut sairaana, joten talo sisäpuoliset täytöt eivät ole perjantain jälkeen liikahtaneet mihinkään, iso sorakasa on vallannut tontin. Tänään saapui Lammilta 30 lavaa harkkoja. Ihmeteltiin jo etukäteen miehen kanssa, että mihin ihmeeseen ne saadaan laitettua. No kyllä ne sinne tontille mahtui, ainakin suurin osa, mutta kyllä siellä tiivis tunnelma on.
 
Onneksi huomenna päästään jatkamaan sisäpuolisia täyttöjä. Sorakasa ainakin pienenee.
 
Lammin harkot

Autokatos hyötykäytössä