lauantai 20. helmikuuta 2016

Mattohankintoja

Muutama sisustamiseen liittyvä juttu on jäänyt kirjoituspöydälle, niistä tässä ensimmäinen eli tekstiä viime kesän mattohankinnoista.

Uuden ruokapöydän alle tarvittiin matto, entinen oli auttamatta liian pieni, ikääkin sillä oli jo riittämiin.

Etsinnöistä huolimatta en löytänyt mistään tarpeeksi suurta mattoa ruokailutilaan. Mittausten tuloksena hakusessa oli 2,30 m x 3,20 m matto. Samanaikaisesti etsinnässä oli matto myös ala-aulaan.

Työkaveri vinkkasi käymään turkulaisessa Mattoliike Seprissä. Sepri on jokin aika sitten muuttanut Turun sataman lähistölle uusiin ja isoihin tiloihin, erilaisia mattoja on esillä hurja määrä.

Kun valinnanvaraa on paljon, tulee tietenkin valinnan vaikeus. Onneksi oli mahdollista saada kotiin mallipaloja, niitä oli hyvä mallailla uuden pöydän, parketin ja laattojen sävyyn.

Ehdokkaita ruokailutilaan
Ruokailutilan matoksi valitsimme valkoisen villamaton mittojen mukaan tehtynä. Valinta perustui pitkälti helppohoitoisuuteen, ulkonäköseikkoihin sekä jalkapohjatuntumaan, matto kun on aivan ihanan pehmeä.
 
Villamatto Sydney
Ala-aulaan valitsimme Sisal-maton pellavakanttauksella, etukäteen en olisi uskonut että kuvassa takimmaisena oleva ehdokas sopii parhaitan laattalattiaamme, kannattaa siis mallailla kotona ennen ostopäätöstä.

Ehdokkaita ala-aulaan
 
Sisalmatto Urban Plus pellava
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti