perjantai 29. elokuuta 2014

Ulko- ja sisäpuoliset täytöt alkaneet

Eilen tontilla aloitettiin täyttöjen teko. Nyt alkuun tehdään ulkopuolisia täyttöjä vain etuosaan, saadaan näin tilaa lisää seuraavalle kivikuormalla joka on tulossa Lammilta ensi viikon tiistaina.


 
Hirvensalon Maanrakennuksen kaverit olivat olleet ahkerina päivän aikana, sisäpuolisia täyttöjäkin oli saatu jo aloitettua. Kävimme töiden jälkeen piipahtamassa tontilla, siivottiin hieman irtoroskia ja todettiin että hyvältä näyttää. Vaikka rakennuspaikka on pysynyt siistinä, niin etuosan täyttö ja tasaus sai paikan näyttämään vielä paremmalta. Tänään sisäpuoliset täytöt jatkuvat, mukava käydä töiden jälkeen katsomassa töiden edistymistä.



Niin ja vihdoinkin aurinko paistaa!
 
Hyvää viikonloppua ja muinaistulien yötä!

 

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Tontti

Meillä oli ollut omakotitalon tai tontin etsintä käynnissä viitisen vuotta. Omakotitaloa sopivalla sijainnilla tai hinnalla ei vaan tuntunut löytyvän. Kävimme katsomassa myös tontteja Turun talousalueella, mutta jotenkin ei vaan "napannut", tai sitten hävisimme tarjouskilpailussa.

Vuoden 2013 alkupuoliskolla saimme tuttaviltamme Naantalista vinkin Naantalin kaupungin kuudesta tontista jotka olivat tulossa tarjouskilpailuun kevään aikana. Kävimme tutustumassa paikkaan, ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä!
Aurinko kimmelsi keväthangilla, meren jäällä ihmiset hiihtivät, voiko olla hienompaa!
 
Tarjouskilpailussa tarjosimme kolmea eri tonttia kyseiseltä kadulta.
Pettymys oli melkoinen kun saimme Naantalin kaupungilta kirjeen, emme olleet menestyneet yhdessäkään tarjouksessa.

Ajatus tontista Naantalissa oli pakko haudata.
Kunnes elokuussa saimme puhelun kaupungin lakimieheltä; meillä olisi mahdollisuus ostaa tontti jonka tarjouskilpailussa olimme tulleet toiseksi. Koska olimme haaveen jo kertaalleen haudanneet tätä piti uudelleen mietiskellä vielä hetki.

Teimme kuitenkin samalla viikolla päätöksen ja päätimme ostaa tontin.
Tontimme on kooltaan 1 159 neliötä, rinnetontti jonka etuosa jää itään. Rakennusalaa tontilla on 300 neliötä. Talosta ja pohjapiirustuksista toisaalla blogissa myöhemmin...



 Tontilla raivaushommissa

Turvakengät - turvallisuus ennen kaikkea

Ihan ensimmäinen oma raksahankinta oli turvakengät mallia Sievi. Löysin Turun Tools myymälän alelavalta naisten kokoja ja eikun ostoksille. Hintaa näille kengille kertyi 39 euroa, ei paha.
Miehelle turvajalkineita on nyt katseltu pitempään, tarve niille kyllä olisi. Tontilla törröttää jos jonkinlaista raudoitusrautaa siellä sun täällä. Toistaiseksi on vielä pärjätty kumppareilla, ulkohommia kun on tässä lähinnä itse tehty pystytysporukan tehdessä runkourakkaa.
 
Miehen turvakenkien etsintä jatkuu, järkevän hintaiset ja vielä jossain määrin järkevän näköiset ja tietenkin turvalliset olisi ostoslistalla.
 
 

tiistai 26. elokuuta 2014

Holkkalistaa ja bitumikermiä

Viime viikolla tehtiin holkkalistaa anturan ja sokkelin väliin.
Ja tiedoksi niille jotka eivät tiedä (minäkään en tiennyt ennen), että holkkalista on
 anturan ja sokkelin väliin tuleva täyttö jolla saadaan bitumikermi laskeutumaan oikeaoppisesti.

Meillä taloon laitetaan perinteisin menetelmin bitumisively sekä bitumihuopa.
Talo sijoittuu tontille rinteeseen upotettuna, ja ulkopuolinen vedeneristys on todella tärkeää hoitaa huolella.

Holkkalistan teko ei sujunut rakennusporukalta ihan ongelmitta.Työn jälkeä jouduttiin muutamaan otteeseen korjaamaan. Liekö syynä ollut betonin käyttö, kuivuu ja jähmettyy ilmeisesti nopeammin kuin muurauslaasti.

No, nyt holkkalista on kuitenkin valmiina ja Kattavan toimesta tehty on bitumisively 1.kerroksen alaosaan sekä holkkalistaan ja anturaan. Takaosaan oli laitettu jo kermit sekä eristelevyt, talon etuosan osalta työ on vielä kesken.
Bitumisively ja kermin laitto jatkuu vielä muutamaan otteeseen sitä mukaa kun harkkoseinää nousee.
 

Homma siis raksalla etenee pikku hiljaa. Autokatoksen valu on seuraavana ohjelmassa, tänään sähkäri oli käynyt laittamassa muutaman rasian paikan valmiiksi.

Sade vaan haittaa jossain määrin töitä, tätä kirjoitellessakin ulkona sade vaan jatkuu ja rännit roikaa, ei edes uskalla ajatella mitä Naantalin tontilla tapahtuu parhaillaan.



Kuva talosta ennen holkkaa ja bitumeja

Autokatos rakentuu
 
Sähköjen putkituksia

Kermit pinnassa, ja seinämän sortumia...
 
bitumikermit ja eriste paikoillaan takaseinässä

 


Portaiden valintaa

Uusi kotimme rakentuu kahteen kerrokseen. Tarvitaan siis portaat.
Aiemmassa asunnossamme oli puurakenteiset portaat, niistä saatujen käyttökokemusten perusteella
olimme hankkimassa uuteen taloomme betoniportaita. Lammin talopakettiin tarjottiin mukaan Ruduksen betonista valmiselementtiporrasta. Portaat eivät kuitenkaan täydellisesti istuneet suunniteltuun paikkaan, ja nousu oli jyrkempi kuin mitä olimme suunnitelleet.
 
Toisena vaihtoehdona oli mittatilaustyönä tehtävät betoniporraselementit. Tarjouksia saatuamme päädyimme kuitenkin kustannussyistä paikallaan valettaviin betoniportaisiin.
 
Mutta kuinkas kävikään, heinäkuussa Jyväskylän asuntomessuilla näimme useita kauniisti toteutettuja metallirunkoisia portaita, suurin osa oli Pirkkalalaisen Gradon toteuttamia.
 
Pyysin  porrastarjouksia Gradolta sekä muutamalta muulta toimijalta Turun talousalueella. Gradon tarjous ei ollut kaikkein edullisin, mutta päädyimme ottamaan portaat heiltä. Messuilla nähdyt portaat olivat tosiaan kauniita, keveitä ja hiljaisia. Hintaero seuraavaan oli muutaman satasen verran. Tällä porrasratkaisulla pääsemme myös valoisampaan ala-aulaan kun portaikon ikkunasta valo siivilöityy alakertaan.
 
Onneksi taloprojekti ei ole edistynyt kovin pitkälle ja portaiden vaihto onnistui vielä!
Jotain tämän kaltaista meille on tulossa:

Image

Suunnittelu portaiden värien ja materiaalien osalta jatkuu myöhemmässä vaiheessa Gradon kanssa.
Hintaan valittu materiaali tai väri ei vaikuta, joten niiden valintojen kanssa ei ole kiire.
 

perjantai 22. elokuuta 2014

Sataa, sataa ja sataa

Helteisen heinäkuun jälkeen koitti elokuu, ja puolivälissä kuuta alkoi satamaan. Ja siis todellakin satamaan. Vettä on tullut kaksi viikko joka päivä, eikä mitä tahansa sadetta vaan todellisia monsuunisateita jolloin vetta tulee kaatamalla ja kovaa.

Rinnetontin suhteen kaatosade on aiheuttanut harmaita hiuksia, kävimme viimeksi eilen miehen kanssa lapioimassa talon taustaa puhtaaksi savesta. Vesi valuu rinnettä alas ja romahduttaa savista maakerrosta alas kohti talon seiniä. Jotta kulkureitit talon ympäri pysyisivät vapaana on lapiointia nyt harrastettu miehen kanssa moneen otteeseen. Hommassa on lisämausteena se, että työ täytyy tehdä lapioimalla ja ämpäreillä pois kantamalla tilan ahtauden vuoksi.
Lisäksi mietityttää miten täynnä savea salaojat mahtavat olla...

Eikä ikävä kyllä näytä siltä että sää olisi muuttumassa kuivempaan suuntaan.