keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Lattioiden hionta

Lattioiden hionta saatiin Saneeraus ja Maalaus Eranderin toimesta tehtyä valmiiksi tiistaina. Hionnan aikataulusta sen verran, että ko. työ olisi ollut järkevintä ja helpointa tehdä melko pian lattioiden valun jälkeen kun lattioilla ei ollut vielä kauheasti tavaraa. Lisäksi lattiat kuivuvat nopeammin kun liimapinta on poistettu hiomalla. Betonipinnoista liima tulee aina poistaa, eli hionta pitää joka tapauksessa tehdä. Emme olleet hoksanneet tilata hiontaa aiemmin, joten sen vuoksi tämä työ tuli vasta nyt tehtyä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lattioiden hionnan valmistelut

Lattioiden hionta on sovittu tehtäväksi huomenna maanantaina. Sitä ennen lattiapintojen tulisi olla mahdollisimman tyhjät tavaroista, tämän vuoksi palauduimme Joulun vietosta hyvissä ajoin sunnuntaina tavaroita siirtelemään. Muutenkin oli mukava palata maisemiin ja tarkistaa että raksalla on kaikki hyvin, Jouluna kun oli nautittu Länsi-Suomelle harvinaisia pakkaslukemia. Vaikka talo on varustettu useammalla lämppärillä, niin on aina mahdollista että lämmitys ei toimi ja vesijohto jäätyy.

Jouluviikolla taloon asennettiin vielä kaksi tilakuivainta, lämmityksen myötä ikkunoihin alkoi kertyä kosteutta. Kuivaimet olivat toimineet hyvin, kosteutta ei ollut havaittavissa. Vesijohto ei ollut jäätynyt, sekin oli hyvä asia.

Ylä- sekä alakerran siivousta tehtiin tänään nelisen tuntia, siirsimme rakennustarvikkeita varastoon ja imuroimme ja siivosimme pahimmat roskat pois.

Kattokonvektori oli paikoillaan ja yläkerran ilmastointiputkia oli eristetty lisää. Väliseinien ylimmät harkkokerrokset oli asennettu. Katosten teko oli hyvällä mallilla, hitsari ei ollut kuitenkaan ennen joulua ehtinyt saada kaikkia teräsasennuksia tehtyä, lumen tulo oli yllättänyt. Katosten suhteen työt jatkunevat tulevalla viikolla mikäli säät sallivat.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!

Rentouttavia Joulun pyhiä ystäville, sukulaisille, yhteistyökumppaneille ja blogin lukijoille!

Nyt on aika hengähtää hetki rakentamisen lomassa!

Kotelo kattokonvektorille, Ilmastointiasennus ja höyrynsulkumuovit

Meille tulee maalämpö ja kesän helteiden varalta otimme myös jäähdytysominaisuuden viilentämään yläkertaa. Viilennysyksikköä, kattokonvektoria, varten tarvitaan yläkertaan portaiden yläpäähän kotelo johon konvektori asennetaan. Runkourakoitsijan miehet, Patrik ja Sami, olivat olleet ahkerina, tällä viikolla on asennettu yläkertaan höyrynsulkumuovit, koolaukset sekä kattokonvektorin kotelo oli rakennettu paikoilleen.

Ilmastointiasennus on edennyt tällä viikolla, yläkerrassa putket ovat paikoillaan ja pääosin eristettynä. Alakerran osalta asennus on vielä kesken. Yläkerran putkiin joudutaan tekemään vielä toinen eristekerros, homma hankaloituu hieman kun höyrynsulkumuovit ovat jo paikoillaan.

Katosten teräspalkkeja oli viikolla hitsailtu kohdilleen, osa vielä puuttuu, homma on kuitenkin hyvin aluillaan.

Meille viikonloppu oli melkoisen työntäyteinen, siivosimme pihamaata, siirsimme puutavaraa autokatokseen säältä suojaan, irroittelimme ikkunoiden ympärille olleita pressuja ja laudoituksia, ainoastaan julkisivun laudoituksia jäi vielä telineiden loppuessa kesken irroittamatta. Imuroimme lattioita myös sen minkä pystyimme. Betonilattioiden hionta on sovittu tehtäväksi 29.12. Lattiat pitäisi saada tyhjäksi ennen sitä.

Joulu on jo ovella, aamulla ennen raksalla lähtöä tein juustokakkua ja illalla leivoin vielä saaristolaisleipää, kiireistä aikaa monellakin tapaa. Kohta Joulun viettoon ja muutaman päivän vapaa raksahommista! Alla muutama kuva sunnuntailta.

Ikkunapressujen riekaleet ja laudoitukset poissa

Päätyseinä, kuvasta näkee hyvin että alakerta on jo kuivempi

 


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Katosten teräkset

Hitsaaja oli tiistaina käynyt tontilla tutustumassa etuoven, khh:n ja terassin katosten hitsausprojektiin, varsinainen katosten pysty- ja vaakapalkkien hitsaus alkoi tänään. Tiettävästi pystypalkit ovat jo paikoillaan mutta vaakapalkkien nosto onkin jo haasteellisempi homma, ne kun painavat jonkinverran. Siihen tarvitaan ilmeisesti jokin nosturi avuksi. Ilmastointiputkien asennus ja eristystyöt ovat jatkuneet, samoin höyrynsulkumuovien asennus. Kaikki edeltävä info on saatu työmaalta, me kun ei ikävä kyllä olla päästy työmaalla käymään

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Eläinverkko, teräkset ja vanerilevyt

Mies sai eläinverkon asennuksen valmiiksi tänään melkoisen taituroinnin jälkeen. Osa töistä hoitui tikkailla mutta porrasaukon kohtaan piti kattotuolien päälle rakentaa telineet. Korkeanpaikan kammoisille ihan hirveää hommaa, pudotus alas monta metriä. Työ saatiin kuitenkin tehtyä ilman haavereita. Viikonloppuna poistettiin myös valua varten asennetut vanerilevyt jotka olivat sähköputkien suojana. Ei ehkä olisi ollut meidän homma mutta tulipahan tehtyä. Tiistaina saapuu hitsaaja asentamaan katosten teräspalkkeja, työllä ja tuskalla saatiin painavat teräkset Miehen kanssa nostettua puupinon takaa paremmin saataville.

Ilmastointiasennus ei ole edennyt toivottuun tahtiin, ensin töiden aloitus viivästyi sairastumisen vuoksi, nyt muista syistä asentaja ei ole pariin päivään ollut työmaalla. Putkityöt kuitenkin ovat hiljalleen edistyneet. Kun ilmastointiputket saadaan asennettua ja eristettyä päästään asentamaan väliseinien ylimmät harkot. Seuraavana vuorossa on tuulensuojalevyt sekä höyrynsulkumuovit. Yläkertaan portaan kohdalle rakennetaan vielä kattokonvektoria varten kotelo.

Suurin juttu varmaan ensi viikolla on katosten terästen hitsaus ja teräslätkien pulttaus seiniin. Tontti näyttää melko hurjalta juuri nyt, roinaa on kaikki paikat täynnä, aurinko sentään pilkahti piristämässä maisemaa tänään.


 

torstai 11. joulukuuta 2014

Rakennuttaminen - helppoa hommaa?

Sain palautetta että blogista saa hieman ruusuisen kuvan rakentamisesta. Jäin miettimään että varmaan vaikeuksia ei ole tullut kovin tarkkaan kuvattua. Totuushan on se, että projektin meille aiheuttama työmäärä on tullut yllätyksenä. Etukäteen kuvittelimme pääsevämme itse huomattavasti vähemmällä työllä.

Jo suunnitteluvaiheessa aikaa meni todella paljon suunnitelmien läpikäymiseen, toki tähän vaiheeseen kannattaa panostaa, monta juttua muuttui ja parani suunnittelun edetessä.

Kun itse rakentaminen alkoi, yllätyimme siitä  miten valtavan paljon pitää käyttää aikaa ja energiaa omavalvontaan. Vastaava mestari kyllä auttaa asioissa ja käy paikan päällä, mutta ilman meidän lähes päivittäistä rakennuksilla käymistä olisi usea virhe tai puute jäänyt huomaamatta. Esimerkiksi sähkökaapeli oli vedetty väärään paikkaan, yksi oviaukko oli unohtunut, pesuhuoneesta puuttui kokonaan lattiakaivo, koiranpesupisteen hana oli unohtunut laittaa, radonputki oli asemoitu väärään kohtaan jne. jne. Ja ketä tämä hanke kiinnostaisi enemmän kuin meitä itseämme? Senkin vuoksi haluamme käydä paikalla ja olla perillä asioista!

Meillä sateinen elokuu ja savinen rinnetontti teettivät paljon lapiointihommia kun rinne sortui jatkuvasti, vastaavaa kokemusta en toivo pahimmalle vihamiehellekään.

Roskahuolto ja siivoamisen määrä on myös yllättänyt, eli miten paljon rojua ja jätettä kertyy tontille, sen poiskuskaaminen kaatikselle on ollut ihan oma juttunsa.

Aikatauluttaminen, yksi kaikkein vaikeimmista asioista, on myös aiheuttanut päänvaivaa. Kun yksi homma menee pitkäksi, niin se kumuloituu seuraaviin vaiheisiin. Ennakointia on ollut vaikea tehdä kun ei aina tiedä mitä työvaiheita on tulossa ja missä järjestyksessä. Välikätenä toimimista sekä ongelmatilanteiden ratkomista tulee eteen tasaiseen tahtiin.

Stressiä on aiheuttanut se että asiat ovat olleet meille vieraita, budjetissa pysyminen ja jatkuva päätösten tekeminen on vienyt useaan otteeseen yöunet. Rakentaminen on niin intensiivistä että meillä jossain määrin "rakennetaan" 24/7.

Jos jotain tekisimme toisin, niin vuokra-asunto voisi olla lähempänä rakennustyömaata, nyt matkoihin menee aika paljon aikaa. Toisaalta meillä on ihana vuokra-asunto josta olemme todella tyytyväisiä.

Tähän mennessä projekti on ollut hauskaa, haastavaa, raastavaa ja hurjan mielenkiintoista!

Vuoden päästä näitä murheita varmaan tuskin muistaa, eli toivottavasti lopputulos korvaa kaiken!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Väliaikainen raksaovi

Siinä se nyt nököttää, väliaikainen raksaovi, tarkoituksella hieman vinoon asennettuna että menee varmasti kiinni.

Eläinverkkoa ja muuta puuhaa

Tällä viikolla työmaalla on ollut loppuviikosta hiljaista alkuviikon tohinan jälkeen. Viemäriputkien asennus alkoi loppuviikosta, ensi viikolla on luvassa ilmastointiputkien asennushommia. Meille viikonloppuna töitä löytyi kuitenkin runsaasti, mies asensi katon rajaan eläinverkkoja etteivät oravat, hiiret ja muut pieneläimet tunge sisätilohin lämmittelemään. Työ ei vielä tullut aivan valmiiksi vaan jatkuu viikolla iltaisin. Minä siivosin muoviroskia ja muuta sälää sekä ulkoa että sisältä, ikkunoiden suojamuoveja oli tontilla riittämiin. Maalasimme myös katoksiin tulevia teräslätkiä sinkkimaalilla. Työt eivät tunnu loppuvan kesken, ja jatkuvat tulevalla viikolla normaalien työpäivien jälkeen.

Tässä muutama makupala tältä viikonlopulta:

elämää eläinverkon takaa

hankala työasento hankalassa paikassa

eläinverkon leikkuupuuhia

Villa Lumi ja savipiha...

Maisemaa takapihalta


maanantai 1. joulukuuta 2014

Domus-ikkunat asennettuna

Tänään aamulla alkoi ikkunoiden asennus KT-Rakenne Oy:n toimesta. Nostot hoituivat Turun Apupyöräkuljetuksen kalustolla. Isot ikkunat nostettiin paikoilleen imukupein, oikeanlainen kalusto oli siis paikallaan.Vaikka ikkunoita oli paljon niin homma hoitui nopeasti. Sain urakoitsijalta alla olevan kuvan klo 10.59 ja silloin suurin osa ikkunoista oli jo paikoillaan.

Pieni yllätys asennuksessa kuitenkin tuli vastaan; portaikossa sijaitsevan ikkunan alareunan valu oli jäänyt tekemättä eli ikkuna-aukko oli 10 senttiä liian korkea. KT-Rakenteen miehet kuitenkin ratkaisivat pulman käden käänteessä ja ikkuna päästiin laittamaan paikoilleen. Puuttuva valu tehdään jälkikäteen. Lasiovien asennus jatkuu huomenna, niitä ei ehditty tänään vielä laittamaan paikoilleen.

Illalla suojatttiin Miehen kanssa muoveilla ikkunoiden sisäpuolet. Haimme lauantaina ison rullan suojamuovia ja oranssia rakennusteippiä jolla muovien pitäisi pysyä paikoillaan. Näin ne hommat etenee. Talon ulkomuoto muuttui päivässä todella paljon. Vielä kun saataisiin nuo vanhat suojamuovien laudoitukset ja suojamuovien riekaleet pois taloa rumentamasta, mutta kaikki aikanaan. Illaksi on luvattu pakkasta, ajoitus ikkunoiden laitolle oli siis optimaalinen!


KT-Rakenne Oy:n miehet työssä








sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pyyhekuivaimet tilattuna Netraudasta

Huh huh, vähän kiirettä piti mutta ehdin tilaamaan tänään illalla Netraudan nettisivuilta yläkerran sekä alakerran pyyhekuivaimet. Mallit olivat Rejdesignin Bamboo Quartet sekä Tango. Netraudalla oli vielä tänään voimassa synttäritarjoushinnat Rejdesignin kuivaimista. Kävimme aiemmin päivällä Bauhausissa katsomassa hintoja, ja niihin verrattuna Netraudan hinnat olivat huomattavasti kuluttajaystävällisemmät. Nyt ei kun postipakettia ja toimitusta odottamaan....


Ikkunat odottavat asentamista

Piha on täyteen ammuttuna tavaraa, Domus-ikkunat ja ovet ovat saapuneet tontille. Asennus alkaa huomenna maanantaina. Kävimme eilen lauantaina hakemassa 25 kiloa muovia ja pari rullaa oranssia rakennusteippiä Kuninkojan K-raudasta ikkunoiden suojaamista varten. Mikäli kaikki menee putkeen niin ikkunat saadaan asennettua huomenna maanantaina, sen jälkeen ne pitää kiireellä suojata. Molempien kerrosten harkkoväliseinien valu on tiistaina, suojaukset on tarpeen tehdä huolella. Toivelistalla ei tietenkään ole ykkösenä se, että uudet ikkunat on betonissa.Ostimme myös pari lämppäriä samalla kertaa, kun ikkunat saadaan paikoilleen ja valut tehtyä, niin rakennuksen kuivaaminen ja lämmittäminen on todella tärkeää.

Tältä tontilla näytti tänään iltapäivällä kun kävimme viettämässä 1. adventtia siivouksen merkeissä:



Väliaikainen ovi

Soitin perjantaina Turun kierrätyskeskukseen ja kysyin väliaikaista ovea rakennuksille. Kierrätyskeskuksessa sellaista ei ollut mutta sain vinkin kysyä ovea Ekomatilta.

Soittelin firmaan ja kuulin että kaikenlaisia ovia löytyy ulko-ovista sisäoviin. Ekomatin Matti piti poikkeuksellisesti lauantaina tunnin liikettä auki, ajoimme siis Hirvensaloon lauantaina aamulla ja haimme meille väliaikaisen oven. Ovi on hieno valkoinen peiliovi, hintaa ostokselle kertyi 36 euroa kun ostimme myös ovenkahvan. Saimme oven juuri ja juuri tungettua autoomme ja veimme sen rakennuksille odottamaan asennusta. Ensin pitää tosin tehdä väliaikaiset karmit ennenkuin asennus voidaan tehdä.  Ekomatilta löytyy jos jonkinlaista käytettyä rakennustavaraa, osa parempikuntoista ja osa ei ihan priimaa.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Tilannekatsaus viikko 48 keskiviikko

Alakerran väliseinät on pääsääntöisesti tehty, yläkerran väliseinät ovat hyvää tahtia nousemassa. Sähkäri oli käynyt asemoimassa sähköjä ja lvi-urakoitsijakin oli käynyt paikalla. Ikkuna-asentaja oli tiistaina tehnyt suurimpiin ikkkunoihin apukarmeja. Ikkunat saapuvat tontille torstaina, ja asennus alkaa perjantaina. Alakerran kodinhoitohuoneen väärässä paikassa olleet vesijohdot on piikkausten jälkeen siirretty oikeaan paikkaan.

Tällä hetkellä on meneillään tarjouspyynnöt sisätöiden osalta. Yritämme etsiä sellaisen yrityksen joka pystyisi tekemään tasoitushommat, maalaukset, tapetoinnit, laatoitukset, paneloinnit ja muutkin sisäpuoliset työt. Sähkäri ja lvi-urakoitsijahan meillä onkin, joten niiden tekeminen hoituu entisellä kokoonpanolla.

Tänään juttelin sähkärin kanssa, puhelun aikana selvisi että pyyhekuivaimille sekä ala- että yläkertaan oli tulossa pistorasiat. Olimme kaiken aikaa suunnitelleet kiinteää asennusta, mutta sähkösuunnitelmissa sellaista ei ollut. Sain tehtäväksi pikaisesti määrittää sähköputkien paikat, eli mitta lattiasta sekä seinästä. Koska pyyhekuivaimia ei oltu vielä valittu, niin ne piti ensin etsiä, sen jälkeen tutkia sähköjohdon kiinnitys, eli onko sähköjohto kummalla puolen, ylhäällä vai alhaalla patterin "jalassa". Mutta selvittiin tästäkin pulmasta, eli nyt on paikat merkattu ja johdotukset tehty uudelleen ennen seinien valua. Meidän valintamme ovat alla, ostoksia ei vielä tosin ole tehty:

Rejdesign Bamboo quartet

Rejdesign Tango

Sisätiloihin pitäisi hankkia muutama lämppäri kuivattamaan tiloja, lisäksi maanantaina meidän kontolle jää ikkunoiden suojaus ja teippaus ennen tiistain väliseinien valua. Samoin muutama rakennusaikainen ovi tarvitaan, saimme vinkin että kierrätyskeskuksesta niitä voisi kysellä, kun vaan joskus ehtisi siellä käymään...

maanantai 24. marraskuuta 2014

Hanaa!

No nyt on hanaa ja suihkua kerrakseen. Viikko sitten maanantaina Netraudasta tilatut hanat ja suihkut saapuivat tänään. Kaikki mitä tilattiin tuli myös, eli nyt meillä on 3 sadesuihkua, 3 pesuallashanaa, 1 ammehana ja 2 keittiöhanaa apk-liittimellä valmiina odottamassa tulevia asennuksia. Yksi laatikko oli hieman kolhiintunut kuljetuksessa, mutta kaikki tuotteet olivat kunnossa.

Tilaaminen ja toimitus tapahtui aivan kuten pitikin, meidän kokemus Netraudasta oli siis ihan positiivinen. Jää nähtäväksi tilaammeko tulevaisuudessa muitakin tuotteita kyseisestä paikasta. Seuraavaksi pureudumme kodinhoitohuoneen sekä wc:n kiintokalusteisiin. Tarjouksia kalusteista on jo saatukin, asiat eivät vaan ole vielä edenneet sen pidemmälle.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Raksahommia ja huippuostos!

Käytyämme perjantaina raksalla pohdimme tulevaa siivousta ja vesilätäköitä teknisen tilan lattialla. Mies oli jo aiemmin puhunut että hankittaisiin oma märkä/kuivaimuri. Kaikki kun on niin helppoa, niin surffasin netissä kotimatkalla mahdollisia malleja ja hintatietoja. Löytyikin järkevän hintainen ja kokoinen Kärscherin kuiva/märkäimuri K-raudasta. Kuninkojan K-Rauta sijaitsee kotimatkan varrella ja kurvasimme sinne samantien. Imuri siis ostettiin perjantaina ja tositoimiin, eli testaamaan härveliä pääsimme lauantaina. Hintaa tällle ostokselle kertyi 99 euroa.

Täytyy sanoa että olen suorastaan ihastunut, ellen jopa rakastunut uuteen ostokseen. Imuroimme lauantaina koko alakerran joka oli täynnä kivipölyä ja roskaa. Pölypussi pois ja siirryimme märkäimurointiin, eli imuroimme teknisen tilan sekä tulevan saunan pesuhuoneen lattialta vedet pois.
Aivan huípputuote jolle on käyttöä varmaan vielä moneen otteeseen!

Ala-aulan imurointia'
Kärcher MV 3 

torstai 20. marraskuuta 2014

Runkokatselmointi tehty ja tilannekatsaus

Tänään tehtiin Naantalin rakennusvalvonnan toimesta runkokatselmointi. Paikalla Mies, rakennusvalvonta, vastaava mestari sekä runkourakoitsijan edustaja.

Mitään huomautettavaa ei rakennusvalvonnan puolelta löytynyt!

Autokatoksen kattopellit ovat paikoillaan, alakerran väliseiniä tehdään, talon katosten sekä autokatoksen "lattiat" odottavat valua. Yläkerran terassilta siirretään tänään puutavarat pois ja tilalle nostetaan yläkerran väliseinien kivet.

Ensi viikolla pitäisi Domus-ikkunoiden saapua tontille, ikkunat ovat jo valmiina tehtaalla odottamassa kuljetusta. Tarkennellaan vielä asennusporukan kanssa asennusaikataulua, Ajoitetaan toimitus mahdollisimman lähelle asennusta etteivät ikkunat turhaan loju tontilla viemässä tilaa, ahdasta on joka tapauksessa.

Tässä muutama otos tältä päivältä.
Kodinhoitohuoneen katos

Etuoven katos valmiina valuun


Autokatoksen peltikate ja lumieste

Autokatos valmiina valuun

tiistai 18. marraskuuta 2014

Hanat ja suihkut tilattu Netraudasta

Laitoin eilen tilauksen suihkuista sekä muista hanoista Netrautaan. Päädyimme Hansgrohen hanoihin. Olin aiemmin ollut yhteydessä Netraudan myyntiin sähköpostitse ja tilaaminen hoitui myös sähköpostilla, lähetin tilauksen, sain sähköpostiin laskun jonka maksoin verkkopankissa. Kun maksu näkyy Netraudan tilillä, niin tilattujen tuotteiden pitäisiti tulla sen jälkeen muutamassa päivässä toivottuun toimitusosoitteeseen. Jäämme jännityksellä odottamaan miten hyvin Netrauta toimii.

Hankinnat hoituivat mielestäni helposti ja nopeasti kun valinta oli tehty. Ihan näkemättä en olisi kyllä uskaltanut pelkkien nettisivujen kuvien perusteella tilausta tehdä. Oli hyvä nähdä esimerkiksi keittiöhanat vierekkäin. Kerroin aiemmin blogissa vierailusta Vantaan Tammiston Netraudan showroomiin. Keittiöhanoista Grohen hanan on korkeampi kuin Hansgrohen, meille hana tulee keittiön ikkunan eteeen, kovin korkeaa hanaa siihen ei kannata mielestäni laittaa. Ulkoisesti näiden kahden hanavalmistajan hanat olivat kovin samankaltaisia, ja muilta saatujen kokemusten perusteella laadullisestikaan ei ilmeisesti hirmuisesti ole eroja.

Hanat ovat siis tulossa, kiire niillä ei tosiaan ole, sisätöihin ei vielä hetkeen päästä. Hanat eivät kovin kummoisesti vie tilaa joten ne oli helppo tilata jo tässä vaiheessa.
Tälläiset meille on tulossa:
Hansgrohe Talis apk-hana

Hansgrohe Talis pesuallashana


Hansgrohe Raindance 240 Comfort Nordic

Alakerran väliseinät, kattopellit ja talon katokset

Alakerran väliseinien pystytys aloitettiin eilen maanantaina, tänään tiistaina alakerta näytti jo huimasti toisenlaiselta. Pohjaratkaisu ja huoneet alkavat hahmottua ja konkretisoitua samantien kun matalakin seinänpätkä on tehty. Alakerran vierasmakkari näytti hurjan isolta, wc taas tosi pieneltä jne.

Talon katosten sekä autokatosten kattopellit olivat saapuneet tontille. Autokatoksen pellit asentunevat tällä viikolla paikoilleen. Talon katosten valua varten on tehty valumuotit, pilarien tartuntaraudat tilattiin eilen, kun ne saadaan päästään katokset valamaan. Autokatoksen lattian valu on myös lähiaikoina ohjelmassa.

Tuntuu että parissa päivässä näkyvää jälkeä on saatu tosi paljon aikaiseksi.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Koiranpesupisteen vesijohdot vinksallaan

Pari viikkoa sitten ennen alakerran lattiavalua huomattiin että kodinhoitohuoneen koiranpesupisteestä puuttui kokonaan vesiputket. Koska asia huomattiin ajoissa, putket saatiin asennettua ennen alakerran lattiavalua.

Tänään runkourakoitsija aloitti alakerran väliseinien teon, selvisi että koiranpesupisteeen vesijohdot on vedetty väärään kohtaan, ovat noin 10 senttiä sivussa paikasta jossa niiden piti olla.

Vaihtoehtoina tilanteen korjaamiselle oli joko siirtää seinää, tai sitten piikata lattiaa sen verran auki että vesijohdot saadaan siirrettyä. Seinän siirto olisi aiheuttanut melkoisia ongelmia ja kuulosti muutenkin kohtuuttoman isolta hommalta, päädyttiin lattian piikkaus-vaihtoehtoon. Piikkaaja tosin ehtii paikalla vasta ensi viikolla. Siihen asti siis tehdään muita alakerran väliseiniä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Yläkerran lattiavalu

Yläkerran lattia valettiin perjantaina aamupäivällä. Kävimme illalla katsomassa miltä yläkerta näyttää. Ja hyvältähän lattia näytti, vaikka valusta oli kulunut vain kahdeksisen tuntia, niin pinta oli jo kovettunut. Lauantaina runkourakoitsijan miehet kävivät levittämässä muovit lattialla, silloin siellä pystyi jo kävelemään.
Yläkerran lattiavalu, ruokailuhuone
Lauantain puuhiin kuului meidän osaltamme muoviroskien kerääminen ja säkittäminen.
Muovia olikin todella paljon, peltikatteiden pakkausmateriaaleja ja muuta muoviroskaa kertyi tällä kertaa yli 20 isoa jätesäkillistä. Puutavara-jätettä on myös jo melkoinen läjä tontin kulmalla.
 
Tontin kaatis
Sunnuntaina harjasimme suurimmat roskat alakerran lattialta, onteloon tehdyistä piikkauksista oli aiheutunut melkoinen sotku. Mies kantoi puutavaraa tontin yläreunaan jatkokäsittelyä odottamaan. Ja taas on tontti suhteellisen hyvässä kuosissa odottamassa tulevan viikon töitä. Aurinko paistoi, tosin oli jäätävän kylmää, mutta tosi mukava työpäivä tontilla jälleen kerran.

Kattotyöt

Tällä viikolla A-Rakennus Niemelän miehet kävivät asentamassa taloon peltikatteen, lumiesteet, huoltosillat, huoltoluukun sekä läpiviennit. Kattotuolien asemointi oli tehty tarkasti, peltien asennus sujuikin mallikkaasti ja nopeasti.

Katto näyttää todella hyvältä, tyylikkäältä suorastaan. Olemme oikein tyytyväisiä katemateriaalin valintaan sekä A-Rakennus Niemelän asennustyöhön. Peltikate on Ruukki Classic C, väri RR23.

Autokatoksen kattopellit tilattiin Ruukilta maanantaina, ne saapuvat tontille tulevan viikon alkupuoliskolla, sen jälkeen päästään asentamaan myös autokatoksen peltikate.

Uusi katto, piha vielä tässä kohtaa siivoamatta



Meillä rokataan!

Yläkerran lattia valettu ja pöytä katettu! Ensimmäinen lämmin ateria uudessa kodissa.



Ruokailuhuoneen "pöytä" ja anopin tekemää hernerokkaa

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Radonputki väärässä paikassa

Eilen tiistaina kävimme siivoamassa (jälleen kerran) roskia tontilla. Marraskuisessa pimeydessä toiminta tapahtui otsalampun valossa, pimeitä hommia siis. Samalla ihmettelimme mitä kaikkea oli maanantain ja tiistain aikana tapahtunut.

Maanantaina yläkerran lattia oli putsattu ylimääräisestä tavarasta ja eristeeksi tulevat Finnfoamit oli asemoitu. Tiistaina paikalla oli käynyt sähkömies sekä lvi-mies. Raudoitusraudat oli lähes kokonaan asennettu lattiaan ja odottivat lattialämmitysputkien asennusta. Kattotyöt olivat edenneet hyvää tahtia. Kattopellit olivat jo saapuneet tontin nurkalle odottamaan asennusta.

Illan pimeydessä tarkistimme katon läpivientien paikalleen osuvuuden, merkkasimme lattiaan takan paikan valua varten (takan alle ei tule eristettä). Töiden etenemistä tarkastellessa huomasimme että alakerrassa khh:ssa sijaitseva radonputki tekee ihmeellisen mutkan ennenkuin nousee yläkertaan. Näytti siltä että radonputki tulee suoraan khh:n ja vaatehuoneen väliseen väliseinään, ja niinhan se ei voi olla. Mies laittoi illalla vielä Lvi-töistä vastaavan firman työnjohtajalle sähköpostia asiasta ja soitti aamulla perään.

Tänään keskiviikkona oli tehty sellainen korjausratkaisu, että radonputki nousee kyllä vaatehuoneen puolella välipohjaan, katon rajassa putki tekee mutkan khh:n puolelle jotta putki saadaan osumaan läpiviennin kohdalle. Reikä kun onteloon oli jo piikattu.

Vielä ei ole selvinnyt mistä moinen asemointivirhe johtuu, kuvissa kun näyttää ihan siltä että kaiken pitäisi olla kohdillaan, ilmeisesti radonputki on alunpitäen asennettu hieman väärään paikkaan, ja lattiavalussa se on mennyt vielä enemmän pieleen.... että tälläistä tällä kertaa.

Keskiviikkona oli kokonaisuudessaan lattialämmitysputkisto asennettu, kvv-vastaava pääsee tarkistamaan työn jäljet ennen perjantain valua. Kattopeltien asennuskin oli alkanut, mikäli pimeydessä yhtään näimme oikein.

Päivitän valokuvia viikonloppuna, arki-iltaisin kun on jo niin pimeää ettei kuvia pysty ottamaan.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kattokatsaus ja valmistautumista tulevaan lattiavaluun

Loppuviikosta saatiin talon aluskate paikoilleen ja kattourakoitsija pääsi töihin. Ruoteet oli lähes valmiina talon osalta jo perjantaina. Autokatoksen aluskate korekerimoineen ja räystäslautoineen valmistui  lauantaina. Katon osalta siis työt etenevät hyvin.

Eilen lapioimme savea, purua ja muuta roinaa yläkerran lattialta. Kun piha on ollut kaiken aikaa savinen, niin samaa tavaraa löytyy yläkerran ontelolaattojen päältä. Pyyhälsimme yöksi mökille anopin ja appiukon hellään hoivaan isänpäivän ennenaikaiseen viettoon. Aamulla takaisin Naantaliin ämpäreillä, harjoilla ja pesusienillä varustettuina kävimme taas taistoon vettä ja savea vastaan. Yön aikana kattotuoleilta oli sulanut lunta ja vesi oli valunut onteloiden päälle. Imeytin vettä pesusieneen ja puristin vedet ämpäriin. Mies imuroi sahanpurua kattorakenteista sillä aikaa. Tulevalla viikolla on luvassa yläkerran lattiavalu, tavoitteena meillä oli mahdollisimman kuiva ja puhdas ontelolaatta valua ajatellen.

Tällä kertaa emme ehtineet tai jaksaneet siivota muita roskia, se sai jäädä toiseen kertaan. Siivoukseen meni kahteen pekkaan nelisen tuntia, tälläinen isänpäivä tällä kertaa!

aluskate ja ruoteet

autokatos "maastoutuneena" rinteeseen

pientä siivousta se vaatii vaan...
petkele, harja ja siivouksen tulos



imurointia

lattiankuivausta

lauantai 8. marraskuuta 2014

Netrauta

Poikkesin perjantaina työmatkalla Vantaan Tammistossa Netraudan showroomiin. Tarkoituksena oli katsella vähän hanoja sekä parketteja. Hanoista kirjoittelinkin jo aiemmin, hanojen tyyli on selvillä mutta puntaroimme vielä Grohen ja Hansgrohen hanojen välillä.

Olen tutustunut Netraudan valikoimiin vain netissä, myymälä oli kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Hyvää palvelua ja tuotteiden esittelyä, sainkin monta vinkkiä valintojen pohjaksi sekä roppakaupalla ideoita. Showroomissa esillä olevien tuotteiden paljous yllätti, parketteja, hanoja, ammeita, saunoja, suihkuja, kiukaita ja vaikka mitä oli esillä. Myyjä kertoi myös että vaikka tuotetta ei löydy verkkokaupasta kannattaa kuitenkin aina kysyä olisiko tuotetta heidän kauttaan saatavilla.

Varsinkin parketin valinta on ollut meille haasteellista, haluamme vaaleaa parkettia, ei kuitenkaan valkoista vaan jotain lämpöä parketin värissä tulee olla. Kun huonekalut, takka ja keittiökin, ovat kokonaan valkoisia on syytä varoa ettei kokonaisuus mene liian valkoiseksi. Netraudassa oli isompina paloina esillä Timberwisen, Parlan, Boen ja muiden valmistajien tuotteita. Muutama tuotekoodi tuli otettua ylös näytepalojen tilaamista varten.

Netraudan showroomit löytyvät Vantaan Tammistosta sekä Lempäälän Ideaparkista.

torstai 6. marraskuuta 2014

Aluskate ja kattotyöt

Alkuviikosta käytiin keskustelua urakoitsijan kanssa rakennusprojektin edistymisesta. Talvi tunkee päälle, eikä meillä ollut talossa aluskatetta eikä kattoa.
Urakoitsija lupasi apuvoimia töihin, katon aluskatteen, räystäslautojen sekä korokerimojen luvattiin olevan paikoillaan sekä talon että autokatoksen osalta tällä viikolla. Tällä ajatuksella uskalsimme maanantaina tilata kattopellit sekä ilmoittaa kattourakoitsijalle aikataulusta, ensi viikolla voi aloittaa työt.

Tänään (torstaina) tuli kirjaimellisesti lunta tupaan, ensilumi satoi Naantaliin. Onneksi kuitenkin talon osalta pääpiirteissään aluskate on paikoillaan, viikonloppuna autokatoskin saadaan toivottavasti siihen valmiuteen, että pellityshommat voidaan aloittaa.

Takapiha sekä ulkopuolen täytöt alkavat olla valmiina, onneksi. Piha tosin on melkoista savivelliä vesi- ja räntäsateen vuoksi. Asiat ovat kuitenkin edenneet. Tosin hirvittää vähän miten iso lasku maanrakennustöistä on tulossa, tontilla on oltu hommissa kolmisen viikkoa.


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Pohdintoja hanavalinnoista

Olen tässä viime päivinä vertaillut erilaisia hanoja ja suihkuja ja niiden hintoja. Aiemmin meillä on ollut Grohen hanat, niihin olimme tyytyväisiä. Väliaikaisessa vuokra-asunnossamme on Hansgrohen hanat, eikä niidenkään toimivuudessa ole ollut ongelmia, lähinnä ehkä design-mallit ovat olleet hieman epäkäytännöllisiä ja vaikeita pitää puhtaana.

Muotokielenä meitä on miellyttänyt Grohen Essence tai Hansgrohen Talis -mallit. Molemmat hyvin yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä vipuhanoja. Pyöreät pinnat on helppo pitää puhtaana ja vipuhanan käyttö on helppoa, jos vertaa vaikkapa Hansgrohen Axor -hanaan.

Tein vertailua eri nettikauppojen hinnoista, edullisimmat hanat näyttäisi löytyvän tällä hetkellä Netrauta.fi:stä. Toimitus on ilmainen ja hintataso alempi kuin kilpailijoiden. Hansgrohe on edullisempi kuin Grohe, nyt näyttää olevan hyviä tarjouksia.

Jatkamme mietintöjä, valintoja ei siis vielä ole tehty.

Keittiö- ja pesuallashanoja:



Grohe Essence apk-hana
Grohe Essence
Hansgrohe Talis S apk-hana
Hansgrohe Talis S


 Sadesuihkuja:
Hansgrohe Raindance


Grohe Rainshower System

tiistai 4. marraskuuta 2014

Lattialaatat valittuna

Aiemmin kirjoittelin että meille tulee perinteiset lattiakaivot, isojen lattialaattojen kanssa kaatoja ei saada mutkattomasti aikaiseksi. Päädyimmekin vaihtamaan aiemmin suunnitellut isot laatat pienempiin märkätiloissa.

Olimme valinneet sisustusarkkitehti Emman kanssa meille valkoisen, hieman kiiltävän laatan. Haimme Turun Sarokkaalta värimallin tutustumista varten kotiin viikonlopuksi. Laatta oli Galaxy White, joka on hieman harmaan valkoinen. Sarokkaalla käydessä huomasimme, että samaa laattaa löytyy myös harmaana. Otimme molemmat värimallit mukaan kotiin. Viikonlopun ihmettelyn ja koirantassutestien jälkeen päädyimme vaihtamaan laatan kauniin ja pehmeän harmaaseen Galaxy Grey:n.

Valkoisessa laatassa näkyi pienetkin kuratahrat. Laattaa tulee alakertaan kodinhoitohuoneeseen, eteiseen, vaatehuoneeseen, wc- ja saunatiloihin. Kun koirasta sekä omista jaloista tulee kuitenkin kuraa ainakin eteiseen ja kodinhoitohuoneeseen, niin vaalean harmaa on hieman armollisempi värivaihtoehto valkoisen sijaan.

Hyvästelimme siis valkoisen laatan haikein mielin, kovin kaunis se oli, mutta käytännöllisyys kauneuden lisäksi ratkaisi asian. Myös harmaassa laatassa on pieni kimallus, joten pientä lumen tuntua saimme kuitenkin mukaan. Laattaa löytyi useammassa koossa, meille tulee sekä kokoa 30x60 että kokoa 10x10. Sama vaalean harmaa sävy tulee sekä ylä- että alakertaan. Muut tilat ovatkin parkettia. Parkettivalinnat ovat vielä kesken, niihin palaan myöhemmässä vaiheessa. Seuraavana pitänee pureutua khh ja wc kalusteisiin sekä hanoihin. Valintoja on hyvä tehdä tässä matkan varrella, sisätyövaihe on kuitenkin nopeasti käsillä.

Galaxy Grey 60x60


Galaxy White 10x10