tiistai 22. joulukuuta 2015

Kuulumisia Villa Lumesta

 
Tämän(kin) jutun kirjoittaminen on jäänyt muiden kiireiden jalkoihin.

Jotenkin on vaikea ymmärtää mihin aika oikein on kulunut, edellisesti blogitekstistä on jo ikuisuus...

Kulunut syksy on ollut haasteellinen monellakin tapaa. Helmikuussa raksalla murtunut ranne leikattiin syyskuussa, pitkän sairaslomani aikana alkoivat työpaikan YT-neuvottelut, ja kuulin että tehtäväni lakkautetaan. Alkoi työnhaku firman sisällä toisiin tehtäviin. Muutaman viikon piinan jälkeen selvisi että jatkan töissä, mutta aivan uusissa tehtävissä. Kaikille työkavereille ei käynyt ihan niin hyvin. Meidän perheessä kuluneen syksyn YT:t olivat kolmannet laatuaan kahden vuoden sisään, mutta ei noihin koskaan totu.

Edellä mainituista syistä kodin sisustaminenkaan ei ole edennyt, jotenkin vaan ei ole puhtia enää riittänyt muuhun kuin kaikkein välttämättömimpään.

Syksy hujahti näissä melskeissä nopeasti, ja nythän on jo Joulu ovella. Tosin ulos kun katsoo niin ihan kauhean jouluiselta ainakaan täällä Länsi-Suomessa ei näytä, vettä vihmoo vaakatasoon ja myrskyää.

Muutama kirjoitus blogiin on työlistalla, pitkään on pitänyt kirjoittaa talomme kaihtimista, mattovalinnoista ja räystäiden laudoitusten valmistumisesta... niihin palaan toivottavasti jo pian, joten pysykää kuulolla!

Muistinvirkistyksenä; alla olevista kuvista voi nähdä missä tilanteessa oltiin lähes päivälleen vuosi sitten. Kyllä nyt elellään sentään jo huomattavasti valmiimmassa talossa-:).

Tänään vietetään Talvipäivänseisausta, joten toivottavasti suunta on nyt kaikin puolin kohti valoisempia aikoja!
 


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Maiseman kirkastusta

Tutut ja sukulaiset tietävät että tykkään kun on siistiä.

Tiesin jo etukäteen, että ikkunoiden pesu tulee jatkossa olemaan haasteellista kun asutaan kahdessa kerroksessa. Ikkunamme ovat kiinteitä, ulkopuolen pinnan pesu onnistuu vain ulkokautta.

Talon rappauksen valmistuttua oli selvää,  että ikkunat piti ehdottomasti saada pestyä. Kun omaa korkealla olevien ikkunoiden pesuun soveltuvaa kalustoa ei ollut, ja käsikin on paketissa, niin tutkin netistä löytyisikö ikkunanpesuun ammattilaista. No tietysti löytyi useampikin vaihtoehto, päädyin laittamaan netin kautta tarjouspyynnön Ikkunanpesija.fi:n. Olen aina aiemmin pessyt itse ikkunat, joten ennakkoon ei ollut mitään käsitystä mitä kaikkien ikkunoiden sisä-sekä ulkopuolen pesu voisi kustantaa.

Sain tarjouksen melko nopeasti, hinta-laatusuhde oli mielestäni hyvä ja sovimme päivän jolloin työ suoritettaisiin. Ikkunoden pesu sujui sukkelaan, muutamassa tunnissa kaikki talon 16 ikkunaa sekä 5 lasiovea oli pesty sisältä sekä ulkoa, nyt kelpaa maisemia katsella puhtaiden lasien takaa!

Tätä palvelua käytämme kyllä jatkossakin, ja voin suositella Benjaminin firmaa muillekin!

Ammattilainen työssä


Kuljetuskalustoa

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Puushow

Tuparilahjaksi saatu upea Stihl-moottorisaha lauloi viime viikonloppuna. Mies sai tontilta kaadetut puut pätkittyä ja klapeiksi pilkkominen on alkanut. Puut kaadettiin pari vuotta sitten ja ovat siitä lähtien olleet halkaistuna pinossa kuivumassa. Sää pihalla puuhailuun oli mitä upein, aurinko paistoi kuten Naantalissa kuuluukin:-).

Allekirjoittanut seurasi työntekoa käsi paketissa. Helmikuussa murtunut ranne ei tullut kuntoon, vaan se leikattiin kolmisen viikkoa sitten. Olen siis uudemman kerran käsipuolena, ihan mun tuuria.


 

tiistai 22. syyskuuta 2015

Se on siinä - talo on rapattu!

Upeaa, mahtavaa ja kertakaikkisen hienoa! Iso edistysaskel on otettu, talon rappaus on valmis ja hyvältä näyttää! Rappaus valmistui viime torstaina. Kuin pisteenä i:n päälle saatiin samantien sadevesirännien syöksyt paikoilleen. A Rakennus Niemelän pojat kävivät hoitamassa syöksyputkien ja seinänvieripeltien asennuksen nopealla aikataululla tänään. Nyt ei tarvitse pelätä seinien likaantumista syyssateiden alkaessa ja veden roiskuessa takapihan savelikkoon.

Ja täytyy sanoa että talon muodonmuutos on suorastaan huikea. Aivan kuin Villa Lumi olisi jotenkin arvokkaamman ja ryhdikkäämmän näköinen, nyt ei enää tarvitse häpeillä harmaana muiden valkoisten talojen seurassa.

Eikä tämä tähän lopu, seuraavaksi meillä keskitytään ulkopistorasioihin ja ulkovalaistukseen.

Pitemmittä puheitta, muutama otos tässä:




 
 

maanantai 14. syyskuuta 2015

Ei ihan valmista vielä

Keskeneräistä työtä ei pidä arvostella, ei meidän talonkaan kohdalla. Tänään töistä kotiin tullessa näky oli kuitenkin niin hauska, että oli pakko ottaa muutama kuva. Talomme oli tänään saanut pintaansa primerin ennen lopullista pinnoitetta. Ulkonäön perusteella harmaa talomme oli muuttunut muumiotaloksi:-).



Seuraavana vuorossa on talon pinnoitus. Sääennuste tosin lupaa huomiselle tuulta ja sadetta, saa nähdä miten töiden käy.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Rappaus etenee

Asustamme parhaillaan täysin muovitettujen ikkunoiden takana, maisemat ovat piilossa, mutta kumma kyllä ei tuo ihan kauheasti meitä haittaa. Muovien läpi pääsee kuitenkin melko hyvin valoa sisään. On kuitenkin vähän omituista ettei näe ulos, eikä pysty aukaisemaan muuta kuin etuoven. Kaikki muut ovet kun ovat suojamuoveilla tukittuina.

Tässä kivitalon rappauksesta kiinnostuneille lyhyt oppimäärä; suojaukset, smyygien teko, sokkelilistat paikoilleen, laastikerros, lasikuituverkko kiinnitetään märkään laastiin, toinen laastikerros, primeri ja varsinainen pinnoite sävytettynä ja ruiskutettuna (tai hierrettynä) pintaan.
 
Laastin sekoitus
 
Ensimmäinen laastikerros ruiskutetaan pintaan



Lasikuituverkon kiinnitys laastilla ja tasoitus
Tältä talon pääty näytti keskiviikko-iltana
Seuraava rappausvaihe on huomenna alkava toinen laastikerros koko taloon ja autokatokseen. Sen jälkeen primeri pintaan ja viimeistelypinnoite viimeiseksi. Meillä viimeistelypinnoite on Stolotusan, joka suojaa julkisivua säältä. Likahiukkaset, levä- ja homesienikasvustot eivät kiinnity julkisivun pinnalle vaan huuhtoutuvat sateen mukana pois, näin valmistaja kertoo nettisivuillaan.

Juttelin tänään urakoitsijan kanssa, ja jos kaikki menee hyvin niin rappaustöiden pitäisi olla valmiina ensi viikon loppupuoliskolla. Siinä tapauksessa koko homma olisi valmis reilussa kahdessa viikossa.
Tietysti edelleen täytyy varautua sään aiheuttamiin yllätysmomentteihin, säähän säätelee töiden etenemistä suuressa määrin.

Eniten ulkoa kuuluvista työn äänistä ja muovituksista näyttää kärsivän koira, on melkoisen ihmeissään tilanteesta. Kääpiösnautserit kun ovat kovia vahtimaan, haukkua onkin piisannut ihan riittämään...siinäkin mielessä on mukavaa, että työt ovat edistyneet hyvää vauhtia.
 

tiistai 8. syyskuuta 2015

Petuniat pihalla

Todettakoon, että uuden kotimme piha ei ole esteetikon silmää kesän aikana hivellyt. Savi/sepelipihamme on sentään suhteellisen siisti, mutta karu ja muutamalla tavara/lautakasalla varustettu. Piha tehdään ensi kesänä, jo senkin vuoksi että rappaustyöt jäivät syksyyn.

Olen kuitenkin yrittänyt jotain pientä piristystä keksiä pihaan. Valkoiset petuniat ovat olleet usean vuoden kesäkukista suosikkejani, niinpä sellaisia hankittiin tänäkin kesänä ankeaa pihaamme koristamaan.

Pihasuunnittelijalla on suunnitelma työn alla, toivotaan että ensi kesänä piha näyttää jo paremmalta!



Luonnonkivet Saimaan rannoilta kotiseudulta

Savimaja?

Talolla on menoa ja meininkiä kun rappaustyöt ovat käynnissä. Toistaiseksi talo näyttää lähinnä savimajalta, Villa Lumi ei ihan ensimmäiseksi tule mieleen. Muutama otos maanantai-illalta tässä:

Julkisivu näytti tältä maanantaina

Talon pääty vuorossa seuraavaksi

Sto:n laastilla mennään

Sto:n seinäverkkoa

maanantai 7. syyskuuta 2015

Rappaustyöt aluillaan

Tätä on niin odotettu!

Rappaustyöt ovat alkaneet, urakoitsija soitti viime maanantaina ja kertoi tuovansa rappauskalustoa paikalle, keskiviikkona alkoivat työt. Ensimmäiseksi rapataan autokatos, sen jälkeen vuorossa on talo. Tätä kirjoitellessani sokkelilistat ovat pääosin paikoillaan, smyygejä ja talon suojauksia sekä autokatoksen pintoja on jo valmistunut.




Tuskin maltamme odottaa työn valmistumista, aivan mahtava nähdä miten nopeasti, ja millä tavoin talon ulkoilme muuttuu. Olemme viime viikot itse huhkineet maalaustöiden parissa, ne piti saada valmiiksi ennen rappaamista, viimeiset laudanpätkät maalattiin toissa viikonloppuna.

Talon seinät rapataan valkoiseksi, sokkeli harmaalla. Rakennuslupakuvien mukaiseti meille pitäisi tulla puisia ritelikköjä paikoitellen rapattuihin seinäpintoihin Alustavasti olemme sopineet että talo rapataan ensin, sen jälkeen katsomme millaiset ritilät tehdään. Ritilät on tarkoitus joka tapauksessa laittaa pintaan kiinnitettävinä säleikköinä, näin taataan se, että ovat tulevaisuudessa helpot huoltaa ja hoitaa.


Rappaustyön tekijäksi valintamme oli Rakennus Silván, valintaperusteena oli kivitalourakoitsijoiden suosittelut sekä referenssikohteiden työn jälki. Sekin oli plussaa, että Jesseltä saimme vinkkejä ja ideoita miten työt kannattaisi toteuttaa, yhteydenpito on ollut helppoa ja sovituista aikatauluista on pidetty kiinni.

Nyt vaan toivotaan että sään haltijat olisivat rappaustyölle suosiolliset!

Villa Lumi on pian kuoriutumassa harmaasta kivitalosta nimensä mukaiseen valkoiseen asuun!

torstai 13. elokuuta 2015

Ruokailuhuoneen kalusteet

Meillä asiat etenevät tällä hetkellä kahdella eri taholla, talon ulkopuolella työt edistyvät, sisällä pikku hiljaa sisustaminen etenee. Koska tärkeintä on ollut kesän aikana saada ulkopuolen työt kuntoon, on sisustaminen keskittymässä syksymmälle. Joitain pieniä hankintoja on kuitenkin jo tehty.

Osa edellisen asuntomme huonekaluista on joko väärän kokoisia, tai sitten väärän mallisia. Yhtenä esimerkkinä voi mainita ruokapöydän, vanha talonpoikaistyylinen ruokapöytämme oli auttamatta aivan liian pieni. Uuden ruokapöydän metsästäminen alkoikin jo ennen toukokuista muuttoa. Tehtävä ei kuitenkaan ollut kovin helppo, haussa meillä oli selkeälinjainen ja rustiikkinen noin kahden metrin mittainen pöytä, jonka ympärille mahtuisi tarvittaessa ruokailemaan 8 henkeä.

Googlasin eri vaihtoehtoja, löysin Kodin1 myymälästä Aspen ruokapöydän. Pöytä oli muuten hyvä, mutta jalkaratkaisu ei oikein miellyttänyt meitä kumpaakaan. Pöytälevy on tehty kierrätyspuusta ja siinä oli isoja halkeamia jotka ovat luontaisia tälle pöydälle. Pöydän koosta huolimatta sen pitkille sivuille ei saanut sujuvasti mahdutettua kolmea tuolia vierekkäin.


Aspen
Seuraavaksi siirryimme tutkimaan Pentikin ruokapöytiä. Yleisesti ottaen myymälöissä ei ole kovin montaa pöytämallia esillä, netistä löytyvät tietysti kaikki vaihtoehdot. Turun myymälästä bongasin oikeasta kokoluokasta Karo-pöydän. Miehen mielestä pöytälevy oli melko ohut, ja näytti hieman olevan jopa notkollaan, pöytä itsessään oli kovin siron näköinen, varsinkin pöytälevyn kuviointi oli oikein upea.

Pentikin Karo
Pentikin myyjä esitteli netistä muita vaihtoehtoisia oikean kokoluokan pöytiä. Yksi näistä ehdokkaista oli Stock-malli, lähin myymälässä esillä oleva pöytä löytyisi Lohjalta. Rakennuskiireiden vuoksi emme ehtineet Lohjalle pöytää katsomaan, pöydän hankinta unohtuikin vähäksi aikaa.

Toukokuisella pääkaupunkiseudulle suuntautuneella työmatkalla pysähdyimme sattumalta tankkaamaan Lohjan ABC:lla, huomasin että samassa rakennuksessa sijaitsee Pentikin myymälä. Myymälästä löytyikin tuo aiemmin mainittu Stock-pöytä. Pöytä näytti juuri sellaiselta jota olimme ajatelleet, nappasin myyjän luvalla pöydästä pari kuvaa jotta voisin esitellä pöydän kotona. Varasin varmuuden vuoksi pöydän samantien. Kotona pöytähankinta sai hyväksynnän, vuokrasimme Hertzilta pakun ja kävimme noutamassa uuden pöydän kotiimme toukokuun lopulla.

Ruokapöydän päälle löysin mielestäni aivan kelvolliset Ikean valaisimet, tykkään niiden muodosta sekä väristä. Koska tarpeeksi suurta mattoa en löytänyt valmiina mistään, tilasin maton Mattoliike Sepristä, mattohankinnoista kirjoittelen vielä myöhemmin erikseen.
 

 



Kukat kukkakauppa Broncosta





Uusi ihana villamatto Mattoliike Sepristä
Nykyiset valkoiset kangasverhoillut tuolit on tarkoitus vaihtaa jossain kohtaa modernimpiin. Olen haaveillut Vitran dsr- tai dsw-tuoleista, mutta kaikki aikanaan.

Back to blog!

Kesän hiljaisuuden jälkeen on aika palata blogin pariin. Kulunut kesä on pitänyt sisällään monenmoista hommaa talolla, olemme toki ehtineet hieman lomaillakin mökkeillen ja marjastaen.

Katosten laudoitukset on saatu valmiiksi etuoven sekä kodinhoitohuoneen osalta. Autokatoksen räystäät on maalattu ja talon osalta toinen räystäslautojen maalauskierros on luvassa reilun viikon päästä. Terassin ontelolaattalattia on tasoitettu, holkkalista tehty ja lattia päällystetty kaksinkertaisella bitumihuovalla. Varastojen painovoimaisen ilmanvaihdon kanavat on timanttileikattu jne. Kaikkea pientä, ja vähän isompaakin, on saatu aikaiseksi.

Valmistautuminen syyskuun alussa tehtävään talon rappaukseen on aloitettu. Rappausta odotamme kovasti, talon ilme muuttuu huimasti sen myötä. Talohan näyttää vielä ulkopuolelta täysin keskeneräiseltä vaikka sisätilat ovatkin olleet valmiit jo toukokuusta lähtien.

Dino 160 henkilönostin ja maalari

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Maalari maalasi taloa....

... ja timpuri teki katoksia. Talon pihalla on saha laulanut ja maalisuti heilunut viime aikoina.

Pari viimeistä viikonloppua ja muutama ilta on mennyt kodinhoitohuoneen sekä etuoven katosten alapuolen laudoituksia tehdessä. Katosten alalaudoitus jäi meidän hommaksi sekä budjetti- että aikataulusyistä.

Ensimmäiseksi maalasimme pohjamaalatut laudat pariin kertaan, siinä työssä hujahti tunti poikineen.

Veljeni opastuksella aloitimme kodinhoitohuoneen katoksen laudoituksen teon reilu viikko sitten. Kun on osaamista ja oikeat työvälineet (molempia löytyy veljeltä) niin valmista jälkeä tuli päivän aikana kiitettävästi.

Viime viikonloppuna veljen opeilla evästettynä pääsimme etuoven katoksen laudoituksen tekoon. Autokatoksen räystäslautojen maalausta jatkettiin myös.

Maalaamista piisaa varsinkin räystäiden parissa vielä pitkäksi aikaa. Räystäslaudat olisi tietenkin ollut järkevintä maalata etukäteen maan pinnalla ennen paikoilleen laittoa. Se ei kuitenkaan onnistunut säiden vuoksi, katon teko kun jäi viime vuonna kovin myöhäiseen syksyyn.

Talon osalta räystäiden maalaustyön vaikeusaste nouseekin korkeuden vuoksi potenssiin 10, tarvitaan henkilönostin kadun puolelle sekä päätyihin. Ja homma pitäisi olla mielellään tehtynä hyvän sään, eli kesän aikana. Talon ulkopuolen rappaus on ajoitettu elo-syyskuun vaihteeseen, sitä ennen maalaushommat olisi hyvä saada valmiiksi.


Maalaamo


Kodinhoitohuoneen katoksen laudoitusta


Khh-katos


Autokatoksen räystäiden maalaus etenee



maanantai 6. heinäkuuta 2015

Tuparilahja!

Enpä usko että kovin moni on saanut samanlaista tuparilahjaa kuin me!

Veljeni perheineen saapui viikko sitten viikonloppuvierailulle, mukana oli lähisuvun tuparilahja joka oli ehkäpä hieman epätavanomainen. Aiemmin oli ollut puhetta että kyseiselle laitteelle olisi kyllä kotona ja mökillä käyttöä. Olin jopa pyytänyt tätä laitetta lainaan veljeltäni. Suku oli päättänyt lainaamisen sijaan ostaa meille tuparilahjaksi oman Stihl-moottorisahan. Kyllä nyt kelpaa käydä tontilla olevien puunrankojen sekä ylijäämäpuutavaran kimppuun!

Ihan huippujuttu, juuri tämänkaltaisia käytännöllisiä tuparilahjoja olemme toivoneet, maljakoita ja muuta tavaraa kun on kaapit pullollaan!


torstai 18. kesäkuuta 2015

Esittelyssä keittiö

Uudessa kodissamme on sekä sisällä että ulkona vielä paljon tehtävää. Sisustamisen suhteen emme ole halunneet tehdä hätiköityjä ratkaisuja, sisustaminen etenee pikkuhiljaa. Jonkinasteinen raksauupumus on myös hieman saanut valtaa, emme ole vieläkään muuton jälkeen oikein päässeet täyteen vauhtiin.

Muutama asia/tila uudessa kodissa ansaitsee kuitenkin jo nyt oman esittelynsä. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on keittiö.

Suorastaan rakastan valoisaa, valkoista, kiiltavää ja kaunista Puustellin keittiötämme! Ei ole mitään mitä muuttaisin keittiössä, tai no, jos ihan tarkkoja ollaan, niin saarekkeen liesitaso voisi olla valkoinen, nyt se on musta. Kuulin jälkikäteen että joltain valmistajalta täysin valkoinen liesitaso löytyy, me emme sellaista hoksanneet valintoja tehdessämme.

Keittiössä on riittävästi kaappitilaa, Le Mans- hylly kulmakaapissa toimií hyvin. Valkoinen kvartsitaso on todella kaunis ja keveän näköinen. Saareke on toimiva ja sen sijoitus keittiössä loistava, kun kokkaa niin näkee pienen vilauksen merestä, siihen saarekkeen sijoittelu tähtäsi alunperinkin. Yhtenä hauskana yksityiskohtana voi mainita välitilan lasin. Etukäteen en arvannut miten keittiön altaan yläpuolella olevasta ikkunasta tuleva valo heijastuu kvartsitason ja välitilan lasin kautta! 

Enempää emme voisi keittiöltä toivoa, se on täydellinen!

Kuvien ottohetkellä toukokuussa Lammi-kivitalojen esittelypäivänä astianpesukone oli vielä Expertillä kateissa, sen vuoksi tyhjä kaappi takaseinällä. Nyt toki kaikki koneet ovat jo paikoillaan.













 

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kaihdinpohdintoja

Aurinko paistaa ja lämmittää, meidän on pakko hankkia jonkun sortin kaihtimet vaikka emme kaikilta osin haluaisikaan maisemia piiloon. Meillä on herätty kukonlaulun aikaan jo muutama viikko, kello neljältä kun on jo aivan valoisaa.

Nyt näyttävät olevan muodissa pystylamellikaihtimet, varsinkin korkeissa ikkunoissa. Minulle niistä tulee mieleen toimisto ja pankkien ikkunat, ei vaan voi mitään. Meillä ei myöskään ole kovin korkeita ikkunoita joihin tuo kaihdinmalli sopii ehkäpä parhaiten.


Pystylamellikaihtimet

Puukaihtimista olemme pitäneet kovasti, sellaiset meillä oli aiemmassa asunnossa. Valkoisista leveistä puukaihtimista tulee jotenkin beach house-fiilis josta tykkään.

puukaihtimet

Olkkarin isoihin ikkunoihin harkitsimme myös Zepra- sekä Screen-kaihtimia. Zepra on nimensä mukaisesti raidallinen, jotenkin ehkä hieman levoton vaikka valkoisena hyvin kevyen oloinen.

Screen-kaihtimen näkösuojaus jäi mietityttämään, meillä olkkarin ikkunat tulevat lattiaan asti, pimeinä syys- ja talvi-iltoina ollaan keittiössä, olohuoneessa ja ruokailutilassa kuin näyttämöllä kun valot on päällä. Kaihdinmyyjän mukaan Screen- kaihtimet eivät tuo täydellistä näkösuojaa mikäli ulkona on pimeää ja sisällä valot päällä.

Screen-kaihdin

Zebra-kaihdin
 
Yläkerran kahteen makkariin, kodinhoitohuoneeseen sekä vaatehuoneeseen valinta oli suhteellisen helppo, metallikaihtimet. Värin kanssa hieman pähkäiltiin, valkoista vai harmaata? Päädyimme kuitenkin ottamaan harmaat kaihtimet. Harmaa jotenkin näytti meistä tyylikkäämmältä, vaikka valkoinen onkin myyjän mukaan kaikkein suosituin väri

Olohuoneen kulman ikkunoihin sekä alakerran ison makkarin ikkunoihin valintamme oli valkoiset 5 cm leveät puukaihtimet jenkki-nauhalla varustettuna. Osa yläkerran ikkunoista jäi vielä ilman kaihtimia, katsotaan ajan kanssa millainen näkö- ja aurinkosuojauksen tarve on.

Pyysimme kaihtimista tarjoukset parilta Turun alueen kaihdinliikkeeltä. Valintamme oli Johanna Kaihdin. Kaihtimet laitettiin tilaukseen viime viikolla. Päivitän tänne kuvia kun asennukset on tehty. Tekstin lomassa olevat kuvat Johanna Kaihtimen sivuilta.