torstai 13. elokuuta 2015

Ruokailuhuoneen kalusteet

Meillä asiat etenevät tällä hetkellä kahdella eri taholla, talon ulkopuolella työt edistyvät, sisällä pikku hiljaa sisustaminen etenee. Koska tärkeintä on ollut kesän aikana saada ulkopuolen työt kuntoon, on sisustaminen keskittymässä syksymmälle. Joitain pieniä hankintoja on kuitenkin jo tehty.

Osa edellisen asuntomme huonekaluista on joko väärän kokoisia, tai sitten väärän mallisia. Yhtenä esimerkkinä voi mainita ruokapöydän, vanha talonpoikaistyylinen ruokapöytämme oli auttamatta aivan liian pieni. Uuden ruokapöydän metsästäminen alkoikin jo ennen toukokuista muuttoa. Tehtävä ei kuitenkaan ollut kovin helppo, haussa meillä oli selkeälinjainen ja rustiikkinen noin kahden metrin mittainen pöytä, jonka ympärille mahtuisi tarvittaessa ruokailemaan 8 henkeä.

Googlasin eri vaihtoehtoja, löysin Kodin1 myymälästä Aspen ruokapöydän. Pöytä oli muuten hyvä, mutta jalkaratkaisu ei oikein miellyttänyt meitä kumpaakaan. Pöytälevy on tehty kierrätyspuusta ja siinä oli isoja halkeamia jotka ovat luontaisia tälle pöydälle. Pöydän koosta huolimatta sen pitkille sivuille ei saanut sujuvasti mahdutettua kolmea tuolia vierekkäin.


Aspen
Seuraavaksi siirryimme tutkimaan Pentikin ruokapöytiä. Yleisesti ottaen myymälöissä ei ole kovin montaa pöytämallia esillä, netistä löytyvät tietysti kaikki vaihtoehdot. Turun myymälästä bongasin oikeasta kokoluokasta Karo-pöydän. Miehen mielestä pöytälevy oli melko ohut, ja näytti hieman olevan jopa notkollaan, pöytä itsessään oli kovin siron näköinen, varsinkin pöytälevyn kuviointi oli oikein upea.

Pentikin Karo
Pentikin myyjä esitteli netistä muita vaihtoehtoisia oikean kokoluokan pöytiä. Yksi näistä ehdokkaista oli Stock-malli, lähin myymälässä esillä oleva pöytä löytyisi Lohjalta. Rakennuskiireiden vuoksi emme ehtineet Lohjalle pöytää katsomaan, pöydän hankinta unohtuikin vähäksi aikaa.

Toukokuisella pääkaupunkiseudulle suuntautuneella työmatkalla pysähdyimme sattumalta tankkaamaan Lohjan ABC:lla, huomasin että samassa rakennuksessa sijaitsee Pentikin myymälä. Myymälästä löytyikin tuo aiemmin mainittu Stock-pöytä. Pöytä näytti juuri sellaiselta jota olimme ajatelleet, nappasin myyjän luvalla pöydästä pari kuvaa jotta voisin esitellä pöydän kotona. Varasin varmuuden vuoksi pöydän samantien. Kotona pöytähankinta sai hyväksynnän, vuokrasimme Hertzilta pakun ja kävimme noutamassa uuden pöydän kotiimme toukokuun lopulla.

Ruokapöydän päälle löysin mielestäni aivan kelvolliset Ikean valaisimet, tykkään niiden muodosta sekä väristä. Koska tarpeeksi suurta mattoa en löytänyt valmiina mistään, tilasin maton Mattoliike Sepristä, mattohankinnoista kirjoittelen vielä myöhemmin erikseen.
 

 



Kukat kukkakauppa Broncosta





Uusi ihana villamatto Mattoliike Sepristä
Nykyiset valkoiset kangasverhoillut tuolit on tarkoitus vaihtaa jossain kohtaa modernimpiin. Olen haaveillut Vitran dsr- tai dsw-tuoleista, mutta kaikki aikanaan.

6 kommenttia:

  1. Sekä pöytä että matto ovat ihania. Tosi onnistuneet valinnat. Tulen jossain vaiheessa katsomaan ihan paikan päälle, jos sopii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minna, eiköhän se jossain kohtaa onnistu kun pahimmat raksakiireet parin viikon päästä helpottavat. Meillä kun on vielä jonkun verran maalaushommia ennnenkuin rappaus alkaa:-)!

      Poista
  2. Mitä aiotte tehdä niille kaikille väärän kokoisille, - mallisille ja -tyylisille vanhoille kalusteille?

    t. J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Niille taitaa olla uusi osoite jossain vaiheessa tori.fi. Ensimmäiseksi sinne on menossa wanha keittiön pöytä, kunhan vaan saisin aikaiseksi ottaa kuvat ja tehdä myynti-ilmoituksen:-)!

      Poista
  3. ok, laitahan myyntilinkkejä sitten tännekin.
    nim. Fjellun sininen takki edelleen menossa mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, lupaan laittaa😀! Tuo edellä mainittu ruokapöytä on ollut aivan ihana, sen vuoksi siitä luopuminen ei ole ihan helppoa, ja toivottavasti se löytää uuden hyvän kodin jossain vaiheessa.

      Poista