keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Lattioiden hionta

Lattioiden hionta saatiin Saneeraus ja Maalaus Eranderin toimesta tehtyä valmiiksi tiistaina. Hionnan aikataulusta sen verran, että ko. työ olisi ollut järkevintä ja helpointa tehdä melko pian lattioiden valun jälkeen kun lattioilla ei ollut vielä kauheasti tavaraa. Lisäksi lattiat kuivuvat nopeammin kun liimapinta on poistettu hiomalla. Betonipinnoista liima tulee aina poistaa, eli hionta pitää joka tapauksessa tehdä. Emme olleet hoksanneet tilata hiontaa aiemmin, joten sen vuoksi tämä työ tuli vasta nyt tehtyä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lattioiden hionnan valmistelut

Lattioiden hionta on sovittu tehtäväksi huomenna maanantaina. Sitä ennen lattiapintojen tulisi olla mahdollisimman tyhjät tavaroista, tämän vuoksi palauduimme Joulun vietosta hyvissä ajoin sunnuntaina tavaroita siirtelemään. Muutenkin oli mukava palata maisemiin ja tarkistaa että raksalla on kaikki hyvin, Jouluna kun oli nautittu Länsi-Suomelle harvinaisia pakkaslukemia. Vaikka talo on varustettu useammalla lämppärillä, niin on aina mahdollista että lämmitys ei toimi ja vesijohto jäätyy.

Jouluviikolla taloon asennettiin vielä kaksi tilakuivainta, lämmityksen myötä ikkunoihin alkoi kertyä kosteutta. Kuivaimet olivat toimineet hyvin, kosteutta ei ollut havaittavissa. Vesijohto ei ollut jäätynyt, sekin oli hyvä asia.

Ylä- sekä alakerran siivousta tehtiin tänään nelisen tuntia, siirsimme rakennustarvikkeita varastoon ja imuroimme ja siivosimme pahimmat roskat pois.

Kattokonvektori oli paikoillaan ja yläkerran ilmastointiputkia oli eristetty lisää. Väliseinien ylimmät harkkokerrokset oli asennettu. Katosten teko oli hyvällä mallilla, hitsari ei ollut kuitenkaan ennen joulua ehtinyt saada kaikkia teräsasennuksia tehtyä, lumen tulo oli yllättänyt. Katosten suhteen työt jatkunevat tulevalla viikolla mikäli säät sallivat.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!

Rentouttavia Joulun pyhiä ystäville, sukulaisille, yhteistyökumppaneille ja blogin lukijoille!

Nyt on aika hengähtää hetki rakentamisen lomassa!

Kotelo kattokonvektorille, Ilmastointiasennus ja höyrynsulkumuovit

Meille tulee maalämpö ja kesän helteiden varalta otimme myös jäähdytysominaisuuden viilentämään yläkertaa. Viilennysyksikköä, kattokonvektoria, varten tarvitaan yläkertaan portaiden yläpäähän kotelo johon konvektori asennetaan. Runkourakoitsijan miehet, Patrik ja Sami, olivat olleet ahkerina, tällä viikolla on asennettu yläkertaan höyrynsulkumuovit, koolaukset sekä kattokonvektorin kotelo oli rakennettu paikoilleen.

Ilmastointiasennus on edennyt tällä viikolla, yläkerrassa putket ovat paikoillaan ja pääosin eristettynä. Alakerran osalta asennus on vielä kesken. Yläkerran putkiin joudutaan tekemään vielä toinen eristekerros, homma hankaloituu hieman kun höyrynsulkumuovit ovat jo paikoillaan.

Katosten teräspalkkeja oli viikolla hitsailtu kohdilleen, osa vielä puuttuu, homma on kuitenkin hyvin aluillaan.

Meille viikonloppu oli melkoisen työntäyteinen, siivosimme pihamaata, siirsimme puutavaraa autokatokseen säältä suojaan, irroittelimme ikkunoiden ympärille olleita pressuja ja laudoituksia, ainoastaan julkisivun laudoituksia jäi vielä telineiden loppuessa kesken irroittamatta. Imuroimme lattioita myös sen minkä pystyimme. Betonilattioiden hionta on sovittu tehtäväksi 29.12. Lattiat pitäisi saada tyhjäksi ennen sitä.

Joulu on jo ovella, aamulla ennen raksalla lähtöä tein juustokakkua ja illalla leivoin vielä saaristolaisleipää, kiireistä aikaa monellakin tapaa. Kohta Joulun viettoon ja muutaman päivän vapaa raksahommista! Alla muutama kuva sunnuntailta.

Ikkunapressujen riekaleet ja laudoitukset poissa

Päätyseinä, kuvasta näkee hyvin että alakerta on jo kuivempi

 


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Katosten teräkset

Hitsaaja oli tiistaina käynyt tontilla tutustumassa etuoven, khh:n ja terassin katosten hitsausprojektiin, varsinainen katosten pysty- ja vaakapalkkien hitsaus alkoi tänään. Tiettävästi pystypalkit ovat jo paikoillaan mutta vaakapalkkien nosto onkin jo haasteellisempi homma, ne kun painavat jonkinverran. Siihen tarvitaan ilmeisesti jokin nosturi avuksi. Ilmastointiputkien asennus ja eristystyöt ovat jatkuneet, samoin höyrynsulkumuovien asennus. Kaikki edeltävä info on saatu työmaalta, me kun ei ikävä kyllä olla päästy työmaalla käymään

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Eläinverkko, teräkset ja vanerilevyt

Mies sai eläinverkon asennuksen valmiiksi tänään melkoisen taituroinnin jälkeen. Osa töistä hoitui tikkailla mutta porrasaukon kohtaan piti kattotuolien päälle rakentaa telineet. Korkeanpaikan kammoisille ihan hirveää hommaa, pudotus alas monta metriä. Työ saatiin kuitenkin tehtyä ilman haavereita. Viikonloppuna poistettiin myös valua varten asennetut vanerilevyt jotka olivat sähköputkien suojana. Ei ehkä olisi ollut meidän homma mutta tulipahan tehtyä. Tiistaina saapuu hitsaaja asentamaan katosten teräspalkkeja, työllä ja tuskalla saatiin painavat teräkset Miehen kanssa nostettua puupinon takaa paremmin saataville.

Ilmastointiasennus ei ole edennyt toivottuun tahtiin, ensin töiden aloitus viivästyi sairastumisen vuoksi, nyt muista syistä asentaja ei ole pariin päivään ollut työmaalla. Putkityöt kuitenkin ovat hiljalleen edistyneet. Kun ilmastointiputket saadaan asennettua ja eristettyä päästään asentamaan väliseinien ylimmät harkot. Seuraavana vuorossa on tuulensuojalevyt sekä höyrynsulkumuovit. Yläkertaan portaan kohdalle rakennetaan vielä kattokonvektoria varten kotelo.

Suurin juttu varmaan ensi viikolla on katosten terästen hitsaus ja teräslätkien pulttaus seiniin. Tontti näyttää melko hurjalta juuri nyt, roinaa on kaikki paikat täynnä, aurinko sentään pilkahti piristämässä maisemaa tänään.


 

torstai 11. joulukuuta 2014

Rakennuttaminen - helppoa hommaa?

Sain palautetta että blogista saa hieman ruusuisen kuvan rakentamisesta. Jäin miettimään että varmaan vaikeuksia ei ole tullut kovin tarkkaan kuvattua. Totuushan on se, että projektin meille aiheuttama työmäärä on tullut yllätyksenä. Etukäteen kuvittelimme pääsevämme itse huomattavasti vähemmällä työllä.

Jo suunnitteluvaiheessa aikaa meni todella paljon suunnitelmien läpikäymiseen, toki tähän vaiheeseen kannattaa panostaa, monta juttua muuttui ja parani suunnittelun edetessä.

Kun itse rakentaminen alkoi, yllätyimme siitä  miten valtavan paljon pitää käyttää aikaa ja energiaa omavalvontaan. Vastaava mestari kyllä auttaa asioissa ja käy paikan päällä, mutta ilman meidän lähes päivittäistä rakennuksilla käymistä olisi usea virhe tai puute jäänyt huomaamatta. Esimerkiksi sähkökaapeli oli vedetty väärään paikkaan, yksi oviaukko oli unohtunut, pesuhuoneesta puuttui kokonaan lattiakaivo, koiranpesupisteen hana oli unohtunut laittaa, radonputki oli asemoitu väärään kohtaan jne. jne. Ja ketä tämä hanke kiinnostaisi enemmän kuin meitä itseämme? Senkin vuoksi haluamme käydä paikalla ja olla perillä asioista!

Meillä sateinen elokuu ja savinen rinnetontti teettivät paljon lapiointihommia kun rinne sortui jatkuvasti, vastaavaa kokemusta en toivo pahimmalle vihamiehellekään.

Roskahuolto ja siivoamisen määrä on myös yllättänyt, eli miten paljon rojua ja jätettä kertyy tontille, sen poiskuskaaminen kaatikselle on ollut ihan oma juttunsa.

Aikatauluttaminen, yksi kaikkein vaikeimmista asioista, on myös aiheuttanut päänvaivaa. Kun yksi homma menee pitkäksi, niin se kumuloituu seuraaviin vaiheisiin. Ennakointia on ollut vaikea tehdä kun ei aina tiedä mitä työvaiheita on tulossa ja missä järjestyksessä. Välikätenä toimimista sekä ongelmatilanteiden ratkomista tulee eteen tasaiseen tahtiin.

Stressiä on aiheuttanut se että asiat ovat olleet meille vieraita, budjetissa pysyminen ja jatkuva päätösten tekeminen on vienyt useaan otteeseen yöunet. Rakentaminen on niin intensiivistä että meillä jossain määrin "rakennetaan" 24/7.

Jos jotain tekisimme toisin, niin vuokra-asunto voisi olla lähempänä rakennustyömaata, nyt matkoihin menee aika paljon aikaa. Toisaalta meillä on ihana vuokra-asunto josta olemme todella tyytyväisiä.

Tähän mennessä projekti on ollut hauskaa, haastavaa, raastavaa ja hurjan mielenkiintoista!

Vuoden päästä näitä murheita varmaan tuskin muistaa, eli toivottavasti lopputulos korvaa kaiken!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Väliaikainen raksaovi

Siinä se nyt nököttää, väliaikainen raksaovi, tarkoituksella hieman vinoon asennettuna että menee varmasti kiinni.

Eläinverkkoa ja muuta puuhaa

Tällä viikolla työmaalla on ollut loppuviikosta hiljaista alkuviikon tohinan jälkeen. Viemäriputkien asennus alkoi loppuviikosta, ensi viikolla on luvassa ilmastointiputkien asennushommia. Meille viikonloppuna töitä löytyi kuitenkin runsaasti, mies asensi katon rajaan eläinverkkoja etteivät oravat, hiiret ja muut pieneläimet tunge sisätilohin lämmittelemään. Työ ei vielä tullut aivan valmiiksi vaan jatkuu viikolla iltaisin. Minä siivosin muoviroskia ja muuta sälää sekä ulkoa että sisältä, ikkunoiden suojamuoveja oli tontilla riittämiin. Maalasimme myös katoksiin tulevia teräslätkiä sinkkimaalilla. Työt eivät tunnu loppuvan kesken, ja jatkuvat tulevalla viikolla normaalien työpäivien jälkeen.

Tässä muutama makupala tältä viikonlopulta:

elämää eläinverkon takaa

hankala työasento hankalassa paikassa

eläinverkon leikkuupuuhia

Villa Lumi ja savipiha...

Maisemaa takapihalta


maanantai 1. joulukuuta 2014

Domus-ikkunat asennettuna

Tänään aamulla alkoi ikkunoiden asennus KT-Rakenne Oy:n toimesta. Nostot hoituivat Turun Apupyöräkuljetuksen kalustolla. Isot ikkunat nostettiin paikoilleen imukupein, oikeanlainen kalusto oli siis paikallaan.Vaikka ikkunoita oli paljon niin homma hoitui nopeasti. Sain urakoitsijalta alla olevan kuvan klo 10.59 ja silloin suurin osa ikkunoista oli jo paikoillaan.

Pieni yllätys asennuksessa kuitenkin tuli vastaan; portaikossa sijaitsevan ikkunan alareunan valu oli jäänyt tekemättä eli ikkuna-aukko oli 10 senttiä liian korkea. KT-Rakenteen miehet kuitenkin ratkaisivat pulman käden käänteessä ja ikkuna päästiin laittamaan paikoilleen. Puuttuva valu tehdään jälkikäteen. Lasiovien asennus jatkuu huomenna, niitä ei ehditty tänään vielä laittamaan paikoilleen.

Illalla suojatttiin Miehen kanssa muoveilla ikkunoiden sisäpuolet. Haimme lauantaina ison rullan suojamuovia ja oranssia rakennusteippiä jolla muovien pitäisi pysyä paikoillaan. Näin ne hommat etenee. Talon ulkomuoto muuttui päivässä todella paljon. Vielä kun saataisiin nuo vanhat suojamuovien laudoitukset ja suojamuovien riekaleet pois taloa rumentamasta, mutta kaikki aikanaan. Illaksi on luvattu pakkasta, ajoitus ikkunoiden laitolle oli siis optimaalinen!


KT-Rakenne Oy:n miehet työssä