lauantai 8. marraskuuta 2014

Netrauta

Poikkesin perjantaina työmatkalla Vantaan Tammistossa Netraudan showroomiin. Tarkoituksena oli katsella vähän hanoja sekä parketteja. Hanoista kirjoittelinkin jo aiemmin, hanojen tyyli on selvillä mutta puntaroimme vielä Grohen ja Hansgrohen hanojen välillä.

Olen tutustunut Netraudan valikoimiin vain netissä, myymälä oli kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Hyvää palvelua ja tuotteiden esittelyä, sainkin monta vinkkiä valintojen pohjaksi sekä roppakaupalla ideoita. Showroomissa esillä olevien tuotteiden paljous yllätti, parketteja, hanoja, ammeita, saunoja, suihkuja, kiukaita ja vaikka mitä oli esillä. Myyjä kertoi myös että vaikka tuotetta ei löydy verkkokaupasta kannattaa kuitenkin aina kysyä olisiko tuotetta heidän kauttaan saatavilla.

Varsinkin parketin valinta on ollut meille haasteellista, haluamme vaaleaa parkettia, ei kuitenkaan valkoista vaan jotain lämpöä parketin värissä tulee olla. Kun huonekalut, takka ja keittiökin, ovat kokonaan valkoisia on syytä varoa ettei kokonaisuus mene liian valkoiseksi. Netraudassa oli isompina paloina esillä Timberwisen, Parlan, Boen ja muiden valmistajien tuotteita. Muutama tuotekoodi tuli otettua ylös näytepalojen tilaamista varten.

Netraudan showroomit löytyvät Vantaan Tammistosta sekä Lempäälän Ideaparkista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti