lauantai 11. lokakuuta 2014

Edistystä ja harmaita hiuksia

Tällä viikolla piti tapahtua paljon, ja tapahtuikin. Ensinnäkin hanakulmat ovat yläkerrassa paikoillaan, sähkäri on käynyt tekemässä putkituksia, seinää on noussut kiitettävästi, puuttuva lattiakaivo on tehty, viemärilinjat on kannakoitu, alakerran lattian sepelit on lapioitu paikoilleen ja lattia on tiivistetty ja styroksit asennettu. Tilattu L-palkki autokatokseen on saapunut.

Ulkopuolen täyttö vaan ei ole edennyt. Tällä viikolla on satanut ja tuullut joten lopputulos oli arvattavissa. Takaseinämä on sortunut lisää, meille on luvassa lisää lapiohommia tälle viikonlopulle. Jos hyvin käy, ja toivottavasti käy, niin maanrakentajan kalusto saapuu tontille tuleva maanantaina.

Tiistaina soitin Lammille tilatakseni kattopellit ja kysyin samalla kattotuoleista. Meinasin tippua jakkaralta kun kuulin ettei kattotuoleja ole tilattu. Toimitusaika kattotuoleille sekä kattoon tarvittavalle puutavaralle on 2-4 viikkoa. Sovimme samantien että ne laitetaan heti tilaukseen.

Mies soitti runkourakoitsijalle, selvisi että kattotuolien tilaus oli unohtunut. Olimme olleet siinä uskossa että kattotuolit ovat paikoillaan viikon kahden sisällä. Katon asennus oli sovittu sillä aikataululla. Runkourakoitsija lupasi ottaa yhteyttä Lammiin toimituksen nopeuttamiseksi.  Runkourakoitsija toimi ripeästi ja otti homman haltuun, kattotuolien toimitus järjestyi nopeutetulla aikataululla. Perjantaina saimme tiedon että kattotuolit toimitetaan viikolla 43, eli kahden viikon päästä.

Summa summarum, harmaiden hiuksien lisääntymisestä huolimatta hanke on edennyt paljon eikä aikataulu viivästynyt merkittävästi!


Näkymä tulevalta takapihalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti