tiistai 23. helmikuuta 2016

Kaihtimet

Kirjoittelin viime kesänä kaihdinpohdinnoista, aikaa on siis siitä jo hieman vierähtänyt. Kaihtimet ovat toki jo olleet paikoillaan jonkin aikaa, muutaman mutkan kautta tosin.

Metalliset sälekaihtimet saatiin paikoilleen jo kesällä, niiden osalta valinnat osuivat nappiin. Puusälekaihtimien kanssa tuli hieman mutkia matkaan. Kun kaihtimet saapuivat, ja ne oli asennettu ikkunaan oli melkoinen shokki miltä kaihtimet näyttivät. Itse säleissä ei ollut mitään vikaa, valkoiset ja leveät puusäleet, mutta ne jenkkinauhat. Ne olivat todella massiiviset ja tiheät. Tuli tunne että katsomme maisemaa kaltereiden läpi, ja sehän ei tosiaan ollut tavoitteena.

Puukaihtimet jenkkinauhoilla
Keskustelimme kaihdintoimittajan kanssa, ja onneksi pääsimme yhteisymmärryksen mitä tehdään. Jenkkinauhat vaihdettiin tavallisiin naruihin jotka näissä kaihtimissa olisivat olleet vakiovarusteena. Luonnollisesti tämä korjaus ajoittui kuumimpaan kesälomakauteen, pahimmat viime kesän auringonpaisteet saimme nauttia ilman kaihtimia. Siitä kuitenkin selvittiin, kiitos kattokonvektorin joka tuotti meille yläkertaan maaviileää.

Kun korjatut kaihtimet olivat paikoillaan lopputulos oli juuri se oikea, valkoiset ja niin huomaamattomat kuin kaihtimet nyt ylipäätään voivat olla. Lopputulokseen olemme todella tyytyväisiä.

Puukaihtimet tavallisilla naruilla

2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. No niin, näppäinvirhe, poistin vahingossa Minnan kommentin "hyvältä näyttää nuo kevyemmät kaihtimet". Ja hyvältähän ne näyttää myös meidän mielestämme:-)

    VastaaPoista