sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Pihasiivousta ja shoppailua

Maanantaina runkourakoitsijan työmaakoppi siirrettiin pois tontilta. Muutama lava ylimääräisiä harkkoja sekä raudoitusrautoja vietiin myös pois. Saimme lisää tilaa tontille, samalla pihalta kuitenkin paljastui melkoinen läjä enemmän tai vähemmän kuranttia puutavaraa. Viikonloppuna meillä oli vuorossa pihan siivousta, lajittelimme pätkittävän polttopuuksi kelpaavan ja kaatikselle menevän puutavaran omiin kasoihinsa. Lammin kuormalavat pinottiin ja kappalemäärä laskettiin, niitä on yli 30 joten tilaan Lammilta poiskuljetuksen tulevalla viikolla. Lammi hakee yli 30 kappaleen kuormalavaerät veloituksetta.

Meillä oli tarkoitus pätkiä polttopuita lauantaina työkaverilta lainatulla moottorisahalla, mutta sitä hommaa emme ehtineet aloittaa. Tulevalle viikolle on siis luvassa iltapuhteita.

Viikonlopun shoppailut hoituivat Kuninkojan K-Raudassa, hankimme 2-osaiset jatkotikkaat sekä kottikärryt. Mukaan tarttui myös pari rullaa tapettia yläkerran toisen makuuhuoneen seinään. Tehostetapetit on valittu jo aiemmin, joten niiden hankinta on helppoa. Meillä oli K-rautaan aiemmin saatu etukortti joka oli voimassa tammikuun loppuun, se saatiin tällä reissulla käytettyä.
 
Life 9448-18

Sunnuntaina merkkasimme seiniin huonekohtaiset huonekorkeudet urakoitsijalle alaslaskujen tekoa varten. Siivousosastolla oli lisää pihan siivousta sekä yläkerran lattioiden imurointia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti