keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kodinhoitohuoneen, kylpyhuoneen ja wc:n suunnittelua

Keittiönhän tilasimme Puustellilta jo hyvissä ajoin keväällä.
Nyt syksyllä jatkoimme Turun Puustellin Villen kanssa kodinhoitohuoneen, kylpyhuoneen sekä wc:n suunnittelua. Keväällä keittiön suunnittelu oli vienyt paljon aikaa ja energiaa, muiden tilojen suunnitteluun ei ehkä olisi samaan syssyyn jaksanut panostaa. Tauko suunnittelun suhteen oli tehnyt hyvää, nyt työ tuntui mukavalta ja helpolta kesän tauon jälkeen.
Kodinhoitohuoneen suunnittelu lähti liikkeelle arkkitehdin kuvien pohjalta. Kodinhoitohuoneeseen tultaessa heti oikealle jää koiranpesupiste hanoineen. Koiranomistajat tietävät kuinka usein koiran jalkoja saa olla pesemässä, halusimme mahdollisimman käytännöllisen ja hyvän pesupisteen koiraa varten.

Pyykinpesukone nostettiin lattian rajasta korkeammalle kaapistoon, edestä täytettävän koneen käyttö helpottuu huomattavasti ja ergonomia paranee.
Monella Lapin reissulla on tutuksi tullut kuivauskaappi, sellainen päätettiin hankkia tulevaan taloon. Märkiä ulkoiluvaatteita, koiran kuivauspyyhkeitä ja jalkineita syksyllä ja talvella riittää yllin kyllin. Kuivausrumpua emme ole kaivanneet, mutta tuo kaappi on kyllä ihan huippu, siellä voi tietenkin kuivata myös pyykkiä niin halutessaan.
Alakertaan meille tulee kodinhoitohuoneen lisäksi wc ja yläkertaan kylpyhuone suihkuineen ja wc-varusteluineen.
Ajatuksena meillä on jatkaa samaa tyyliä kuin keittiössä, valkoista, selkeää ja melko huomaamattomilla vetimillä. Kodinhoitohuoneen tasoksi suunnitellaan harmaata laminaattitasoa rosterireunuksella. Saimme ensimmäiset suunnitelmat ja tarjoukset Puustellista, nyt pohdinnan alla on ovatko ensimmäiset suunnitelmat heti "Ne oikeat, vai tarvitseeko jotain vielä muuttaa?
KHH korkeakiiltoiset ovet, koiranpesupiste tulee oikeaan reunaan



KHH siivous- ja liinavaatekomerot


Yläkerran kylpyhuone



Alakerran wc

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti