maanantai 22. joulukuuta 2014

Kotelo kattokonvektorille, Ilmastointiasennus ja höyrynsulkumuovit

Meille tulee maalämpö ja kesän helteiden varalta otimme myös jäähdytysominaisuuden viilentämään yläkertaa. Viilennysyksikköä, kattokonvektoria, varten tarvitaan yläkertaan portaiden yläpäähän kotelo johon konvektori asennetaan. Runkourakoitsijan miehet, Patrik ja Sami, olivat olleet ahkerina, tällä viikolla on asennettu yläkertaan höyrynsulkumuovit, koolaukset sekä kattokonvektorin kotelo oli rakennettu paikoilleen.

Ilmastointiasennus on edennyt tällä viikolla, yläkerrassa putket ovat paikoillaan ja pääosin eristettynä. Alakerran osalta asennus on vielä kesken. Yläkerran putkiin joudutaan tekemään vielä toinen eristekerros, homma hankaloituu hieman kun höyrynsulkumuovit ovat jo paikoillaan.

Katosten teräspalkkeja oli viikolla hitsailtu kohdilleen, osa vielä puuttuu, homma on kuitenkin hyvin aluillaan.

Meille viikonloppu oli melkoisen työntäyteinen, siivosimme pihamaata, siirsimme puutavaraa autokatokseen säältä suojaan, irroittelimme ikkunoiden ympärille olleita pressuja ja laudoituksia, ainoastaan julkisivun laudoituksia jäi vielä telineiden loppuessa kesken irroittamatta. Imuroimme lattioita myös sen minkä pystyimme. Betonilattioiden hionta on sovittu tehtäväksi 29.12. Lattiat pitäisi saada tyhjäksi ennen sitä.

Joulu on jo ovella, aamulla ennen raksalla lähtöä tein juustokakkua ja illalla leivoin vielä saaristolaisleipää, kiireistä aikaa monellakin tapaa. Kohta Joulun viettoon ja muutaman päivän vapaa raksahommista! Alla muutama kuva sunnuntailta.

Ikkunapressujen riekaleet ja laudoitukset poissa

Päätyseinä, kuvasta näkee hyvin että alakerta on jo kuivempi

 


2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Toivottavasti osasitte nauttia joulusta sillä on varmaan hektinen kevät edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Joululoma oli rentouttava lepohetki muiden asioiden parissa, ei ehtinyt kovin paljon rakentamista miettimään. Ja nyt uusin voimin raksahankkeen pariin!

      Poista