sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Yläkerran lattiavalu

Yläkerran lattia valettiin perjantaina aamupäivällä. Kävimme illalla katsomassa miltä yläkerta näyttää. Ja hyvältähän lattia näytti, vaikka valusta oli kulunut vain kahdeksisen tuntia, niin pinta oli jo kovettunut. Lauantaina runkourakoitsijan miehet kävivät levittämässä muovit lattialla, silloin siellä pystyi jo kävelemään.
Yläkerran lattiavalu, ruokailuhuone
Lauantain puuhiin kuului meidän osaltamme muoviroskien kerääminen ja säkittäminen.
Muovia olikin todella paljon, peltikatteiden pakkausmateriaaleja ja muuta muoviroskaa kertyi tällä kertaa yli 20 isoa jätesäkillistä. Puutavara-jätettä on myös jo melkoinen läjä tontin kulmalla.
 
Tontin kaatis
Sunnuntaina harjasimme suurimmat roskat alakerran lattialta, onteloon tehdyistä piikkauksista oli aiheutunut melkoinen sotku. Mies kantoi puutavaraa tontin yläreunaan jatkokäsittelyä odottamaan. Ja taas on tontti suhteellisen hyvässä kuosissa odottamassa tulevan viikon töitä. Aurinko paistoi, tosin oli jäätävän kylmää, mutta tosi mukava työpäivä tontilla jälleen kerran.

Kattotyöt

Tällä viikolla A-Rakennus Niemelän miehet kävivät asentamassa taloon peltikatteen, lumiesteet, huoltosillat, huoltoluukun sekä läpiviennit. Kattotuolien asemointi oli tehty tarkasti, peltien asennus sujuikin mallikkaasti ja nopeasti.

Katto näyttää todella hyvältä, tyylikkäältä suorastaan. Olemme oikein tyytyväisiä katemateriaalin valintaan sekä A-Rakennus Niemelän asennustyöhön. Peltikate on Ruukki Classic C, väri RR23.

Autokatoksen kattopellit tilattiin Ruukilta maanantaina, ne saapuvat tontille tulevan viikon alkupuoliskolla, sen jälkeen päästään asentamaan myös autokatoksen peltikate.

Uusi katto, piha vielä tässä kohtaa siivoamatta



Meillä rokataan!

Yläkerran lattia valettu ja pöytä katettu! Ensimmäinen lämmin ateria uudessa kodissa.



Ruokailuhuoneen "pöytä" ja anopin tekemää hernerokkaa

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Radonputki väärässä paikassa

Eilen tiistaina kävimme siivoamassa (jälleen kerran) roskia tontilla. Marraskuisessa pimeydessä toiminta tapahtui otsalampun valossa, pimeitä hommia siis. Samalla ihmettelimme mitä kaikkea oli maanantain ja tiistain aikana tapahtunut.

Maanantaina yläkerran lattia oli putsattu ylimääräisestä tavarasta ja eristeeksi tulevat Finnfoamit oli asemoitu. Tiistaina paikalla oli käynyt sähkömies sekä lvi-mies. Raudoitusraudat oli lähes kokonaan asennettu lattiaan ja odottivat lattialämmitysputkien asennusta. Kattotyöt olivat edenneet hyvää tahtia. Kattopellit olivat jo saapuneet tontin nurkalle odottamaan asennusta.

Illan pimeydessä tarkistimme katon läpivientien paikalleen osuvuuden, merkkasimme lattiaan takan paikan valua varten (takan alle ei tule eristettä). Töiden etenemistä tarkastellessa huomasimme että alakerrassa khh:ssa sijaitseva radonputki tekee ihmeellisen mutkan ennenkuin nousee yläkertaan. Näytti siltä että radonputki tulee suoraan khh:n ja vaatehuoneen väliseen väliseinään, ja niinhan se ei voi olla. Mies laittoi illalla vielä Lvi-töistä vastaavan firman työnjohtajalle sähköpostia asiasta ja soitti aamulla perään.

Tänään keskiviikkona oli tehty sellainen korjausratkaisu, että radonputki nousee kyllä vaatehuoneen puolella välipohjaan, katon rajassa putki tekee mutkan khh:n puolelle jotta putki saadaan osumaan läpiviennin kohdalle. Reikä kun onteloon oli jo piikattu.

Vielä ei ole selvinnyt mistä moinen asemointivirhe johtuu, kuvissa kun näyttää ihan siltä että kaiken pitäisi olla kohdillaan, ilmeisesti radonputki on alunpitäen asennettu hieman väärään paikkaan, ja lattiavalussa se on mennyt vielä enemmän pieleen.... että tälläistä tällä kertaa.

Keskiviikkona oli kokonaisuudessaan lattialämmitysputkisto asennettu, kvv-vastaava pääsee tarkistamaan työn jäljet ennen perjantain valua. Kattopeltien asennuskin oli alkanut, mikäli pimeydessä yhtään näimme oikein.

Päivitän valokuvia viikonloppuna, arki-iltaisin kun on jo niin pimeää ettei kuvia pysty ottamaan.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kattokatsaus ja valmistautumista tulevaan lattiavaluun

Loppuviikosta saatiin talon aluskate paikoilleen ja kattourakoitsija pääsi töihin. Ruoteet oli lähes valmiina talon osalta jo perjantaina. Autokatoksen aluskate korekerimoineen ja räystäslautoineen valmistui  lauantaina. Katon osalta siis työt etenevät hyvin.

Eilen lapioimme savea, purua ja muuta roinaa yläkerran lattialta. Kun piha on ollut kaiken aikaa savinen, niin samaa tavaraa löytyy yläkerran ontelolaattojen päältä. Pyyhälsimme yöksi mökille anopin ja appiukon hellään hoivaan isänpäivän ennenaikaiseen viettoon. Aamulla takaisin Naantaliin ämpäreillä, harjoilla ja pesusienillä varustettuina kävimme taas taistoon vettä ja savea vastaan. Yön aikana kattotuoleilta oli sulanut lunta ja vesi oli valunut onteloiden päälle. Imeytin vettä pesusieneen ja puristin vedet ämpäriin. Mies imuroi sahanpurua kattorakenteista sillä aikaa. Tulevalla viikolla on luvassa yläkerran lattiavalu, tavoitteena meillä oli mahdollisimman kuiva ja puhdas ontelolaatta valua ajatellen.

Tällä kertaa emme ehtineet tai jaksaneet siivota muita roskia, se sai jäädä toiseen kertaan. Siivoukseen meni kahteen pekkaan nelisen tuntia, tälläinen isänpäivä tällä kertaa!

aluskate ja ruoteet

autokatos "maastoutuneena" rinteeseen

pientä siivousta se vaatii vaan...
petkele, harja ja siivouksen tulos



imurointia

lattiankuivausta

lauantai 8. marraskuuta 2014

Netrauta

Poikkesin perjantaina työmatkalla Vantaan Tammistossa Netraudan showroomiin. Tarkoituksena oli katsella vähän hanoja sekä parketteja. Hanoista kirjoittelinkin jo aiemmin, hanojen tyyli on selvillä mutta puntaroimme vielä Grohen ja Hansgrohen hanojen välillä.

Olen tutustunut Netraudan valikoimiin vain netissä, myymälä oli kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Hyvää palvelua ja tuotteiden esittelyä, sainkin monta vinkkiä valintojen pohjaksi sekä roppakaupalla ideoita. Showroomissa esillä olevien tuotteiden paljous yllätti, parketteja, hanoja, ammeita, saunoja, suihkuja, kiukaita ja vaikka mitä oli esillä. Myyjä kertoi myös että vaikka tuotetta ei löydy verkkokaupasta kannattaa kuitenkin aina kysyä olisiko tuotetta heidän kauttaan saatavilla.

Varsinkin parketin valinta on ollut meille haasteellista, haluamme vaaleaa parkettia, ei kuitenkaan valkoista vaan jotain lämpöä parketin värissä tulee olla. Kun huonekalut, takka ja keittiökin, ovat kokonaan valkoisia on syytä varoa ettei kokonaisuus mene liian valkoiseksi. Netraudassa oli isompina paloina esillä Timberwisen, Parlan, Boen ja muiden valmistajien tuotteita. Muutama tuotekoodi tuli otettua ylös näytepalojen tilaamista varten.

Netraudan showroomit löytyvät Vantaan Tammistosta sekä Lempäälän Ideaparkista.

torstai 6. marraskuuta 2014

Aluskate ja kattotyöt

Alkuviikosta käytiin keskustelua urakoitsijan kanssa rakennusprojektin edistymisesta. Talvi tunkee päälle, eikä meillä ollut talossa aluskatetta eikä kattoa.
Urakoitsija lupasi apuvoimia töihin, katon aluskatteen, räystäslautojen sekä korokerimojen luvattiin olevan paikoillaan sekä talon että autokatoksen osalta tällä viikolla. Tällä ajatuksella uskalsimme maanantaina tilata kattopellit sekä ilmoittaa kattourakoitsijalle aikataulusta, ensi viikolla voi aloittaa työt.

Tänään (torstaina) tuli kirjaimellisesti lunta tupaan, ensilumi satoi Naantaliin. Onneksi kuitenkin talon osalta pääpiirteissään aluskate on paikoillaan, viikonloppuna autokatoskin saadaan toivottavasti siihen valmiuteen, että pellityshommat voidaan aloittaa.

Takapiha sekä ulkopuolen täytöt alkavat olla valmiina, onneksi. Piha tosin on melkoista savivelliä vesi- ja räntäsateen vuoksi. Asiat ovat kuitenkin edenneet. Tosin hirvittää vähän miten iso lasku maanrakennustöistä on tulossa, tontilla on oltu hommissa kolmisen viikkoa.


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Pohdintoja hanavalinnoista

Olen tässä viime päivinä vertaillut erilaisia hanoja ja suihkuja ja niiden hintoja. Aiemmin meillä on ollut Grohen hanat, niihin olimme tyytyväisiä. Väliaikaisessa vuokra-asunnossamme on Hansgrohen hanat, eikä niidenkään toimivuudessa ole ollut ongelmia, lähinnä ehkä design-mallit ovat olleet hieman epäkäytännöllisiä ja vaikeita pitää puhtaana.

Muotokielenä meitä on miellyttänyt Grohen Essence tai Hansgrohen Talis -mallit. Molemmat hyvin yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä vipuhanoja. Pyöreät pinnat on helppo pitää puhtaana ja vipuhanan käyttö on helppoa, jos vertaa vaikkapa Hansgrohen Axor -hanaan.

Tein vertailua eri nettikauppojen hinnoista, edullisimmat hanat näyttäisi löytyvän tällä hetkellä Netrauta.fi:stä. Toimitus on ilmainen ja hintataso alempi kuin kilpailijoiden. Hansgrohe on edullisempi kuin Grohe, nyt näyttää olevan hyviä tarjouksia.

Jatkamme mietintöjä, valintoja ei siis vielä ole tehty.

Keittiö- ja pesuallashanoja:



Grohe Essence apk-hana
Grohe Essence
Hansgrohe Talis S apk-hana
Hansgrohe Talis S


 Sadesuihkuja:
Hansgrohe Raindance


Grohe Rainshower System

tiistai 4. marraskuuta 2014

Lattialaatat valittuna

Aiemmin kirjoittelin että meille tulee perinteiset lattiakaivot, isojen lattialaattojen kanssa kaatoja ei saada mutkattomasti aikaiseksi. Päädyimmekin vaihtamaan aiemmin suunnitellut isot laatat pienempiin märkätiloissa.

Olimme valinneet sisustusarkkitehti Emman kanssa meille valkoisen, hieman kiiltävän laatan. Haimme Turun Sarokkaalta värimallin tutustumista varten kotiin viikonlopuksi. Laatta oli Galaxy White, joka on hieman harmaan valkoinen. Sarokkaalla käydessä huomasimme, että samaa laattaa löytyy myös harmaana. Otimme molemmat värimallit mukaan kotiin. Viikonlopun ihmettelyn ja koirantassutestien jälkeen päädyimme vaihtamaan laatan kauniin ja pehmeän harmaaseen Galaxy Grey:n.

Valkoisessa laatassa näkyi pienetkin kuratahrat. Laattaa tulee alakertaan kodinhoitohuoneeseen, eteiseen, vaatehuoneeseen, wc- ja saunatiloihin. Kun koirasta sekä omista jaloista tulee kuitenkin kuraa ainakin eteiseen ja kodinhoitohuoneeseen, niin vaalean harmaa on hieman armollisempi värivaihtoehto valkoisen sijaan.

Hyvästelimme siis valkoisen laatan haikein mielin, kovin kaunis se oli, mutta käytännöllisyys kauneuden lisäksi ratkaisi asian. Myös harmaassa laatassa on pieni kimallus, joten pientä lumen tuntua saimme kuitenkin mukaan. Laattaa löytyi useammassa koossa, meille tulee sekä kokoa 30x60 että kokoa 10x10. Sama vaalean harmaa sävy tulee sekä ylä- että alakertaan. Muut tilat ovatkin parkettia. Parkettivalinnat ovat vielä kesken, niihin palaan myöhemmässä vaiheessa. Seuraavana pitänee pureutua khh ja wc kalusteisiin sekä hanoihin. Valintoja on hyvä tehdä tässä matkan varrella, sisätyövaihe on kuitenkin nopeasti käsillä.

Galaxy Grey 60x60


Galaxy White 10x10

maanantai 3. marraskuuta 2014

Rakennuksella työt edistyvät - hitaasti

Alla tilannekatsausta työmaalta.

Maalämpökaivon putkitukset taloon on tehty, samoin putkitusten taloon menevän aukon muottivalu on paikoillaan. Maanrakennustyöt ovat edenneet, mutta hitaasti. Päätykolmiot oli valettu viime viikon aikana, ja räystäyslaudoitusta on aloitettu. Niiden osalta joudutaan tosin tekemään pientä fiksausta, sillä laudoitus oli tehty umpinaisena jolloin aluskatteelta valuva vesi jäisi räystään rakenteisiin.

Kävimme viikoloppuna siivoamassa tontilla, lajittelimme jälleen jätteet muoveihin, metalleihin ja polttokelposeen jätteeseen kaatopaikalle vientiä varten. Pelkkää muovijätettä tuli tällä kertaa 11 isoa jätesäkkiä. Jätemaksuista kertyykin kaiken kaikkiaan sievoinen summa ennenkuin talo on valmis.

Lapioimme Miehen kanssa myös sepeliä autokatoksen takaosan varastoon autokatoksen sisäpuolisten täyttöjen etenemistä nopeuttaaksemme. Lapiointihan meiltä sujuu, sen verran on savea tontilla lapioitu - kokemusta on. Toivottavasti maanrakennusfirman miehet ehtivät täryttämään kerroksen, niin pääsemme jatkamaan lapiointia sen jälkeen.

Tarkkaavaiset lukijat ovat varmaan huomanneet että talomme rakennustyöt ovat jäljessä aikataulusta. Meillähän piti olla aluskate valmiina jo 10.10. katon asennusta varten, nyt ollaan siis kolmisen viikkoa myöhässä. Vielä on väliseinät tekemättä, yläkerran lattiavalu puuttuu, ulkorapun antura laittamatta, aluskate puuttuu jne. Ikkunoiden asennus kolkuttelee jo ovelle, sitä tosin ei voida tehdä ennenkuin lattia on valettu, jota taas ei voida tehdä ennenkuin vähintään aluskate on asennettu.

Hieman jo hirvittää, mitä jos pamahtaa kauheat pakkaset päälle, eletään sentään jo marraskuuta. Lämmöt kun pitäisi saada päälle että rakenteet saataisiin kuivumaan ja sisätyöt alulleen.

Takan toimitus ja asennus siirrettiin viime viikolla jo suosiolla tammikuun puolelle!