sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kuulumisia raksalta

Kuluneella viikolla  ilmastointiasennus on edennyt, mutta ei ole valmis vieläkään. Näyttää siltä että kovin pahasti työt eivät ole kesken mutta töitä on vielä päiväksi tai pariksi.

Lauantaina olimme varanneet aamupäivän parkettien katseluun. Kävimme ensin Turun Ykkösparketissa, liike oli kuitenkin myymälän muuttopuuhissa ja parkettimalleja oli jo paljon siirretty uusiin tiloihin. Menemme luultavasti reilun viikon päästä uudelle visiitille uusiin tiloihin. Seuraavana oli vuorossa Sisustus Studio jossa olikin kattava valikoima erilaisia parketteja esillä. Juttelimme pitkät tovit eri parkettien ominaisuuksista, ja muutama hyvä parkettiehdokaskin löytyi. Saamme näillä näkymin parista parketista isommat mallipalat kotiin, ne tilataan Novafloorilta Vaasasta.

Sen jälkeen siirryimme raksalle jonne olimme sopineet treffit sähkärin kanssa. Sähkäri toi näytille vaihtoehtoisen upotettavan kattovalaisimen, sähkösuunnitelmassa kaavailtu kattovalaisin tarvitsisi melko paljon asennussyvyyttä, alaslaskuja jouduttaisiin tekemään lisää ainakin olohuoneessa ja ruokailutilassa.

Seuraavaksi raksalle saapuivat blogin kautta meihin yhteyttä ottaneet tulevat turkulaiset kivitalorakentajat T & A. Oli mukava tavata ja kertoa omasta hankeestamme, antaa vinkkejä hyväksi havaituista urakoitsijoista ja monesta muustakin asiasta. Tämä on meidän mielestämme blogin parasta antia, tiedon saamista ja jakamista, samassa veneessähän me rakennuttajat ollaan!

Sunnuntaina kävimme vielä imuroimassa koko talon, vaikka irtoroskaa ei ole, niin valtavasti pölyä kuitenkin. Mies asensi paikoilleen tulevan terassin niskapuut, kattopeltien asennuskin helpottuu kun on jokin alusta johon laittaa telineet ja nostaa pellit.

Alla muutama kuva tältä viikonlopulta. Piha näyttää aivan kamalalta, rojua on pitkin poikin, sen vuoksi ei ole tullut pahemmin ulkokuvia otettua.

Isäntä laittaa terassin niskapuita paikoilleen


  
Päädyn katos odottaa peltejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti