torstai 22. tammikuuta 2015

Parkettipainajainen jatkuu

Pähkäily parketin valinnan parissa vaan jatkuu. Olen huomannut muista blogeista että muilla on ollut aivan samanlaisia ongelmia, harvoin parketin valinta on ollut helppoa tai onnistunut hetkessä. Se hieman lohduttaa, emme siis ole ainoat päättämättömät sisustajat. Parketti vaan on niin isossa roolissa että valinnan toivoo todellakin osuvan nappiin.

Tarjoukset meillä on Elletin Tammi Sand White ja White Matt parketista sekä Paradorin Classic Tammi valkomattalakatusta. Elletin tuotteet ovat hieman edullisempia. Meille tulee parkettia noin 120 neliötä, joten hintaero on jo useita satasia. Hinnan lisäksi myös laatuseikat pitää ottaa huomioon, ulkonäön lisäksi tietenkin.

Ellet parketit tehdään Kiinassa, Parador on saksalainen tuote. Elletin takuu on 10 vuotta, Paradorin 25 vuotta. Ulkonäöllisesti Elletin parketit mallipalojen perusteella vivahtavat vähän punertavaan sävyy, Parador taas ehkäpä jopa hieman vihertävään sävyyn. Tosin muista blogikirjotuksista päätellen mallipalat eivät anna oikeaa kuvaa verrattuna kokonaiseen lattiaan.

Paikallisessa K-raudassa kävimme katsomassa Elletin parketteja isompina paloina, Sand White oli mallipalana punertava. White Matt pala oli sävyltään sellainen josta pidimme mutta värivaihtelu eri lautojen välillä oli melkoisen suuri, eli onko isona pintana miten kirjava jäi mietityttämään.

Paradorin Classicista meillä on kotona muutama mallipala joita olemme eri valossa vertailleet.
 
Molempien valmistajien tuotteita olisi mahdollisuus nähdä Vantaalla Erikoisparketin sekä Romanoffin tiloissa. Meillä molemmilla on parhaillaan flunssa, emmekä millään jaksaisi juuri nyt matkustaa 150 kilometriä suuntaansa parketteja ihmettelemään. Päätöksiä pitäisi kuitenkin pikkuhiljaa tehdä, sisätyöt alkavat ensi viikolla ja Gradon porrasaskelmiinkin pitäisi varmaan jossain vaiheessa valita sävy.

Toivon todella että päätös parketista saataisiin piakkoin aikaiseksi, pääsisimme keskittymään muihin auki oleviin asioihin, kuten esimerkiksi khh-, kph- ja wc-kalusteisiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti