sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Parketin valinta - maailman vaikein homma

En voi tajuta miten tämä voi olla näin vaikeaa - siis parketin valinta. Olemme tilanneet lukuisia näytepaloja parketteja myyvistä firmoista, käyneet useassa myymälässä tutkimassa eri vaihtoehtoja, googlanneet loputtomiin mutta ei vaan tunnu löytyvän sitä oikeaa. Lattia on kuitenkin todella näkyvä ja tärkeä sisustuksen osa.

Haussa meillä on vaalea parketti, jossa on kuitenkin lämpimät sävyt. Puulajina tulee näillä näkyminen olemaan joko saarni tai tammi. Pintakäsittely mitä ilmeisemmin lakattu helppohoitoisuuden sekä kestävyyden vuoksi. Mallipaloissa on useimmiten ollut vikana sävy, vaaleaksi käsitelty parketti kun helposti näyttää muuttuvan joko punertavaksi tai vihertäväksi.

Kävimme lauantaina Kuninkojan K-raudassa jälleen kerran ihmettelemässä parketteja muiden rautakauppaostosten lomassa. Nyt silmiin osui pari varteenotettavaa vaihtoehtoa joista otimme mallipalat matkaan. Perjantaina soittelin Erikoisparkettiin ja juttelin asiakaspalvelun kanssa millaista parkettia olemme hakeneet, sieltäkin on tulossa muutama uusi mallipala joita myyjä ehdotti annettujen kriteerien perusteella. Nämä mallit saapunevat alkuviikosta.

Tässä viikonlopun muiden raksahommien lomassa asettelin osan malleista olohuoneen ikkunan viereen. Alla lajitelma ehdokkaista, ikävä kyllä kuvat eivät ole kovin tarkkoja.



 Alla kolmen kärki tällä hetkellä
vasemmalla Ellet Tammi White, keskellä Ellet Tammi Sand White, oikealla nimetön mallipala K-raudasta




Oma suosikkini taitaa olla keskimmäinen eli Ellet Tammi Sand White
 
Pohdinnat siis jatkuvat toistaiseksi, hyviä vinkkejä valintaa tukemaan otetaan mieluusti vastaan...
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti