keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Sisätyötarjoukset työn alla

Olemme pikkuhiljaa siirtymässä sisätyövaiheeseen. Sisätöistä; tasoituksista, maalauksista, lattioiden asennuksista, kattojen alaslaskuista, tapetoinneista, saunan teosta jne. olemme pyytäneet kokonaistarjouksia. Eli sama firma tekisi koko paketin ns. avaimet käteen periaatteella.

Neljältä eri yritykseltä tarjous onkin jo saatu, kolme on tehnyt kokonaisurakkatarjouksen ja yksi neliöihin perustuvan tasoite- ja maalaustyötarjouksen, muut työt tehtäisiin tuntitöinä. Tässä vaiheessa on melko vaikea laskea tuosta viimeksi mainituista muuta kuin tasoitus- ja maalaustyön osuus. Emme ehtineet räknäämään seinien ja kattojen neliötietoja, kaikki ikkunat, ovet ja muut aukot kun pitää laskea neliöistä pois, ei ole ihan käden käänteessä tapahtuva laskutoimitus. Samainen urakoitsija toki lupasi tehdä myös vertailukelpoisen kokonaisurakkatarjouksen, sitä emme ole vielä saaneet.

Osaamme maalata ja tapetoida itse, mutta osa töistä on kuitenkin sellaisia etteivät meidän taidot ja välineet riitä niiden tekemiseen. Tasoitustyöt on pakko joka tapauksessa teettää ammattilaisilla, samoin kattojen alaslaskut sekä kattojen maalaus. Laatoitushommiin meistä ei ole, sekin on selvää. Oletettavaa on että vain pieni osa töistä on sellaisia jotka itse pystyisimme tekemään. Samoin myös tarvittavat telineet tulisi hankkia jostain mikäli itse maalaisimme seinät, varsinkin tuo porrasaukko tuottaa hankaluuksia ilman kunnon telineitä.

Toivomme saavamme päätöksen sisätyöurakoitsijasta aikaan tällä viikolla, olisi taas yksi asia päätettynä. Osa materiaaleista on vielä valitsematta, eli siihenkin pitäisi varata aikaa. Työn alla ovat vielä seinälaatat, wc-, kph- sekä khh-kalusteet sekä se suurin murhe eli parketti. Meille tulee myös muutama tehostetapettiseinä, nekin on jo pääosin valmiiksi valittuna. Seinät sekä katto maalataan valkoisella, vain sävy on auki ja sävyn valinta tuskin lienee ongelma. Saunaan liittyvistä valinnoista kirjoitan vielä erikseen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti